Mainos
Mainos

Ahvenanmaalla itsenäinen ruokakulttuuri

Ahvenanmaan maakunnan yli 6 500 saaren ruokakulttuuri on muovautunut kalastuksen, merenkulun sekä kaupankäynnin myötä piirteiltään omaleimaiseksi. Meri on aina ollut ahvenanmaalaisille elämän edellytys ja niinpä ruokakulttuurinkin pohjana oli kala, joista tärkeimpänä silakka. Maakunnan liharuoat olivat tavallisimmin keitettyä lihaa ja klimppejä keitoissa.

Saaren leipomistuotteista kuuluisin on mustaleipä eli verileipä. Kuivattua leipää pehmitettiin talvella vedessä tai silloin kun parempaa oli tarjolla, niin maidossa. Mustaleipää silputtiin myös keittoihin suurukseksi tai tarjottiin pehmennettynä paistetun sianlihan kanssa. Mustaleipä oli aikanaan pitojen ensimmäinen tarjottava, usein snapsiryypyn kera. Tämä erikoislaatuinen leipä on Ahvenanmaan lisäksi yleinen myös Turun saaristossa.

Pannaria hääjuhlissa

Ahvenanmaa on tunnettu myös pannukakustaan, joka eroaa tavanomaisesta pannarista sisältämällä manna- tai riisipuuroa. Jopa hääjuhlat aloitettiin entisaikaan tarjoamalla vieraille pala pannukakkua. Sitä vaalitaan vieläkin paikallisena kansallisruokana.

Ahvenanmaalaisia ruokaohjeita

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot