Mainos
Mainos

Äiti ja koira synnyttivät samana päivänä – pieni vauva ja 9 koiranpentua hurmaavat suloisessa yhteiskuvassa

Kalifornialaisen perheeseen syntyi kerta heitolla kymmenen uutta elämää: sekä perheen äiti että koira saivat perheenlisäystä samana päivänä.

Mitä perheonnea! Kalifornialainen Kami Klingbeil synnytti 12. elokuuta 2015 terveen Brydon-poikavauvan – vain kolme tuntia aiemmin perheen koira oli synnyttänyt tähän maailmaan yhdeksän suloista koiranpentua.

– Emme todellakaan osanneet arvata, että näin kävisi, Kami-äiti kuvailee.

Synnytyssairaalassa koiransa perhe-onnesta kuullut Kami vitsaili valokuvaajaystävänsä Teresa Raczynskin kanssa, että tapauksesta pitäisi ottaa perhepotretti.

Niinpä kuuden päivän ikäiset koiranpennut ja vauva pääsivät unohtumattomaan yhteiskuvaan.

Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä.

Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä.

Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä.

Koiranpennut ovat kultaisennoutajan ja puudelin risteytyksiä. Perhe on suunnitellut otattavansa uudet kuvat, kun kaikki perheen pienimmät ovat kuusi kuukautta ja vuoden ikäisiä. Kaikille pennuille on jo löytynyt uusi koti – perhe pitää itsellään yhden narttupennuista.

Lähde: Popsugar, Facebook

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot