Mainos
Mainos

Äiti löysi salaisen suunnitelman: Näin lapset suunnittelivat hankkivansa koiranpennun

Perheen lapset olivat päättäneet saada koiranpennun – tavalla tai toisella.

Jos on lemmikin hankinta mielessä, adoptiokoira ulkomailta voi olla hyvä vaihtoehto. Katso yllä olevalta videolta lisää aiheesta!

Moni lapsi päättää jossain vaiheessa haluta perheeseen lemmikkiä, mutta vanhempien suostuttelussa on aina oma hommansa.

Eräs äiti löysi poikansa "strategisen listan" koiranpennun hankkimiseen. 6-vuotiaan Scarlettin ja 8-vuotiaan Williamin äiti, Emma Robinson, julkaisi kuvan löytämästään suunnitelmasta.

Lapset, William etunenässä, olivat kehitelleet kymmenen kohdan listan, jonka avulla he voisivat suostutella vanhempansa koiran hankintaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

"Anna vaihdossa sisarus"

Listalla olivat muun muassa seuraavat ajatukset: "tee kaikki kotiaskareet", "jakele kohteliaisuuksia", "sujauta keskustelun sekaan satunnaisia faktoja", "anna vaihdossa sisarus" ja "laittele suloisia kuvia ympäri taloa".

Scarlett-sisko oli lisännyt listaan vielä pätevän ohjeen: "Kysy, voimmeko hankkia koiran."

– Kun luin listaa, nauroin ja nauroin. He ovat itsepäisesti anelleet koiraa. Äitini hankki koiran kaksi vuotta sitten, ja silloin se alkoi, mutta viimeisen kuuden kuukauden aikana he ovat painostaneet kunnolla, Roberts kertoi Mirror-sivustolle.

Listan löydettyään äiti kertoo tajunneensa, että lapset todellakin olivat jaelleet aiempaa enemmän kohteliaisuuksia.

Vielä ei ole tietoa siitä, alistuvatko vanhemmat lasten tahtoon.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme