Mainos
Mainos

Äiti vei lapsensa puhelimen viikoksi – pojan käytöksessä ällistyttäviä muutoksia

Jo yhden puhelittoman viikon jälkeen äiti huomasi uskomattomia muutoksen pojassaan – hän oli paljon iloisempi ilman sitä.

Vasta sen jälkeen, kun kolmen lapsen äiti Katie Smith vei rangaistuksesi 13-vuotiaan poikansa puhelimen, hän ymmärsi, kuinka suuri vaikutus puhelimella todellisuudessa onkaan hänen poikansa elämään. Heti puhelimesta eroon jouduttuaan pojan mieliala parani huomattavasti.

Onnellisempi kuin pitkään aikaan

Äiti yllättyi myös siitä, kuinka helposti puheliton viikko oikein sujui. Poika ei tuntunut kaipaavan puhelintaan yhtään niin paljon kuin äiti luuli, vaikka alku olikin vaikea.

– Hän luuli viikon olevan yhtä helvettiä, mutta yllätyksekseni jo muutaman tunnin jälkeen hän näytti päässeen siitä yli, Smith toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Seuraavana päivänä huomasin muitakin muutoksia; hän oli paljon virkeämpi, enemmän yhteydessä perheeseensä ja monisanaisempi kuin vuosiin. Ilman puhelintaan hän avautui ja rehellisesti sanoen näytti paljon onnellisemmalta kuin pitkään aikaan.

Teksasilaisen Baylorin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan älypuhelinten käyttö on yhteydessä mielialan laskuun, tunteiden epävakauteen ja impulsiiviseen käytökseen. Älypuhelimien on lisäksi todettu kasvattavan nuorilla riskiä sairastua masennukseen.

Äiti kertoo pojan itsensäkin huomanneen elämänsä muuttuneen paljon iloisemmaksi jo yhden puhelittoman viikon aikana.

– En sano, että poikani oli masentunut silloin, kun hän käytti puhelinta säännöllisesti, mutta hän oli paljon hiljaisempi ja ärtyisämpi, äiti kertoo.

Smith kertoo antaneensa puhelimen takaisin pojalleen, mutta asettavansa puhelimen käytölle päivittäisen aikarajan. Poika oli äitinsä kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä käytäntö on paras koko perheelle.

Lähde: Woman’sDay

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme