Mainos
Mainos

Äitiä arvostellaan rajusti: Aikoo ostaa jokaiselle lapselleen tonnilla joululahjoja – ja ponin

Charlotte-niminen äiti aiheutti some-myrskyn keskustelupalstalla kerrottuaan, paljonko hän kuluttaa lastensa joululahjoihin.

Charlotte-niminen äiti aiheutti nykyajalle tyypillisen some-myrskyn Netmums-keskustelupalstalla. Charlotte tunnusti joululahjojen hintaa koskevassa keskustelussa muille äideille, että hän käyttää tuhat puntaa, noin 1200 euroa, jokaisen lapsensa joululahjoihin.

Tonnin lahjavuoren lisäksi lapset saavat yhteisen ponin, kertoo Daily Mail. Poni oli Charlotte C:n mukaan ”ekstralahja”.

Muut keskustelijat epäilivät ansaitusti, että kyseessä on vitsi tai huijaus. Charlotte kuitenkin vakuuttaa, että on itsekin omistanut hevosia, ja siksi lapsetkin pitävät niistä. Nainen tuomittiin heti kehuskelevaksi.

– En kehuskele, sinä et tunne minua tai tiedä, mitä perheeni on joutunut kokemaan, joten jos minulla oin varaa viettää upea päivä lasteni kanssa yhden kerran vuodessa, teen sen, nainen kirjoitti.

Myös muutama muu äiti aikoi hankkia ponin tai auton, koska lapset toivoivat niitä. Moni muu keskustelija kuitenkin piti 75 punnan, noin 90 euron, summaa ehdottomana ylärajana lapsen lahjalle. Keskustelijoiden mukaan joululahjat myös kallistuvat joka vuosi, ja paketteihin uppoaa helposti satasia. 

Ota kantaa!

Yhteystiedot

Täytäthän tietosi kaikkiin kenttiin

Tarvitsetko sähköpostiosoitteen? Hanki Luukku.com-osoite!

Lemmikki ei koskaan sovi lahjaksi:


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot