Mainos
Mainos

Älä kaadu – näin varaudut liukkaaseen keliin!

Neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Kävelijän omaa varautumista ja katujen kunnossapitoa pidetään tärkeinä liukastumistapaturmien ehkäisyssä.

Neljä kymmenestä suomalaisesta kertoo liukastuneensa kuluvan talven alkupuoliskon tai viime talven aikana, selviää Liikenneturvan tuoreesta kyselystä.

Noin puolet liukastumisen aiheuttamista kaatumisista sattui katu- tai tiealueella ja kolmasosa piha-alueella. 65 prosenttia liukastuneista oli liikkeellä vapaa-ajalla.

Liukastuneista noin puolet kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itsensä kaatuessaan. Liukastuneista naisista itseään satutti 58 prosenttia, miehistä 45 prosenttia. Joka seitsemäs (14 %) joutui kaatumisen seurauksena käymään lääkärissä tai terveydenhoitajalla.

Kengät kelin mukaan ja muut vinkit:

1. Valitse kengät kelin mukaan. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali. 

2. Käytä liukuesteitä. Kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tai kiinteästi asennettavat nastat antavat hyvän pidon. 

3. Varaa aikaa matkoihin. Kiireessä liukastuu helposti. 

4. Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä. Jalankulkusään saat selville esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivustolta tai YLEn teksti-tv:stä.

5. Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Pihojen ja katujen hiekoitus sekä lumien puhdistaminen auttavat montaa muutakin kulkijaa pysymään pystyssä. 

6. Huolehdi fyysisestä kunnostasi. Kehon hyvä hallinta, lihasvoima ja hyvä näkö pitävät turvallisesti pystyssä. 

7. Osaa varoa. Kun vireystilasi on hyvä, pystyt varomaan liukkaita kohtia.

– Liukastumiset koskettavat kaikkia iästä riippumatta ja niillä voi olla yllättävän kivuliaita ja pitkäkestoisia seurauksia, erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi Pysy pystyssä -kampanjasta toteaa.

Lähes jokainen pitää liukkaisiin varautumista tärkeänä

Vastaajista 62 prosenttia varautui liukkaisiin keleihin kiinnittämällä huomiota kenkien valintaan ja varaamalla aikaa matkaan.

Joka viides kertoi treenaavansa omaa tasapainoaan. Vain kolme kymmenestä kertoi käyttävänsä liukuesteitä edes joskus. Eniten liukuesteitä käyttävät iäkkäät (54 % iäkkäistä käyttää edes joskus liukuesteitä). Kymmenesosa (12 %) vastaajista kertoi, ettei varaudu liukkaisiin keleihin mitenkään.

– Liukastumisia voidaan ehkäistä omalla varautumisella ja yhteistyöllä muun muassa kunnossapidon, jalkinevalmistajien, viestinnän ja terveydenhuollon kesken. Myös työterveyshuollossa talvijalankulun turvallisuutta voisi tuoda enemmän esiin ennalta ehkäisyn näkökulmasta, esimerkiksi muistuttamalla pitävien kenkien merkityksestä ja liukuesteiden käytöstä, Tamminiemi toteaa.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme