Mainos
Mainos

Älä palaa lomalta haisevaan kotiin – muista kastella myös viemärisi!

Kesälomille lähdettäessä sovitaan kukkien kastelusta ja postilaatikon tyhjennyksestä. Harva huomaa kuitenkaan sopia viemärien vesilukkojen ”kastelusta”, vaikka homma hoituisi helposti kukkien hoidon yhteydessä. Tällä toimenpiteellä voi välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.

Viemäröintipisteiden hajulukon toiminta perustuu lukossa olevaan veteen, joka estää viemärikaasujen pääsyn huonetilaan. Tämä niin kutsuttu vesilukko on käytännön syistä avoin eli siinä oleva vesi pääsee aikaa myöten haihtumaan. Normaalisti tästä ei aiheudu ongelmaa, koska käytön yhteydessä vesilukko täyttyy ja vesimäärä pysyy riittävänä. Viemäripisteen ollessa käyttämättömänä, ja erityisesti lämpimillä ilmoilla, vesi kuitenkin haihtuu vesilukosta. Jonkun ajan kuluttua yhteys viemäriin aukeaa ja viemärikaasut pääsevät leviämään huonetiloihin. Nykyään yleinen lattialämmitys nopeuttaa veden haihtumista.

– Ikäviltä hajuilta voi välttyä lisäämällä käyttämättömiin viemäripisteisiin pienen määrän vettä aika ajoin, esimerkiksi kukkien kastelun yhteydessä, asiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.

Mäkisen mukaan toinen syy viemärihajuihin voi olla viemärin hajulukkoon jääneet epäpuhtaudet. Näistä aiheutuvia ongelmia esiintyy erityisesti pesutilojen lattiakaivoissa, joihin kerääntyy pesuainejäämiä ja hiuksia. Lattiakaivot kannattaakin puhdistaa säännöllisesti. Niiden peseminen saattaa tuntua ikävältä toimenpiteeltä, mutta hoituu onneksi nopeasti. Normaalisti riittää kun nostaa lattiakaivon ritilän pois ja puhdistaa sen alla näkyvissä olevan pesän.

Mikäli viemärit eivät vedä riittävästi tai hajuja esiintyy pesualtaiden tai tiskipöydän viemäripisteissä, kannattaa apuun pyytää LVI-alan ammattilainen. Niidenkin vesilukot voidaan puhdistaa, mutta väärin tehtynä tästä aiheutuu merkittävä vuodon ja vesivahinkojen vaara. 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme