Mainos
Mainos

Älä tee näitä vaarallisia virheitä kertakäyttögrillin kanssa

Makkarapaketti, sinappia ja kätevä kertakäyttögrilli mukaan kioskilta – siinä kesälomailijan parhaat kaverit rannalle tai puistoon lähtiessä. Kertakäyttögrilliä käyttäessä kannattaa kuitenkin pitää mielessä muutama sääntö, joita noudattamalla paloturvallisuus on kohdillaan, eikä vaaratilanteet ole edes lähellä.

Kertakäyttögrillin käyttö katsotaan avotulen teoksi. Niitä ei saisi käyttää metsäpalovaroituksen aikaan tai jos tulipalon vaara on muista syistä – esimerkiksi ruohikkopalon vuoksi – ilmeinen. Kertakäyttögrillin käyttäminen toisen maalla vaatii aina maanomistajan luvan.

Näin käytät kertakäyttögrilliä turvallisesti!

– Aseta palamattomalle alustalle.

– Tuuli ei saa päästä kaatamaan grilliä.

– Grillin yläpuolella tai ympärillä ei saa olla mitään syttyvää.

– Anna jäähtyä käytön jälkeen.

– Varmista sammuminen kaatamalla grillin päälle vettä tai hiekkaa.

– Älä laita roskien joukkoon ennen kuin grilli on täysin jäähtynyt.

– Älä käytä sisätiloissa, kuten esimerkiksi teltassa tai sen etuosassa.

– Ennen kertakäyttögrillin ottamista käyttöön olisi hyvä miettiä myös, miten kuumaa grilliä pystyy siirtämään tarvittaessa.


Lähteet: Pelastustoimi.fi, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot