Mainos
Mainos

Älä tyydy ystävänpäivänä tylsään ruusuun

Yllätä rakkaasi tänä ystävänpäivänä jollain muulla kukkasella kuin tutulla ja turvallisella ruusulla. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi ihana tulppaanikimppu tai pidempiaikaista iloa tuova orkidea.

MTV3.fin Koti-sivusto kysyi lukijoiltaan, mitkä kukkaset olisivat mieluisimpia ystävänpäiväyllätyksiä. Voiton veivät tulppaanit, joita toivoi saavansa 34,4 prosenttia vastaajista.

– Tuovat kevään kotiin, nimimerkki nuppu kiteytti tulppaaneista.

Kampin Kaivokukan kukkakauppias Johanna Kuukkanen vahvistaa, että tulppaaneja ostetaan suomalaiskoteihin kevättalvella ahkerasti.

Varsinainen ystävänpäivän superkukka se ei kuitenkaan ole, vaan tulppaaneja kiikutetaan kotiin aina, kun niitä on saatavilla.

Ruusu pitää pintansa

Kukkakauppias Kuukkasen mukaan ystävänpäivän ykkössuosikki onkin edelleen ruusu. Rakkauden metaforaksi muotoutunut kukkanen ylsi toiselle sijalle kyselyssä 27,5 prosentilla äänistä.

– Punainen ruusu kertoo kaiken rakkaudesta. Tosin, jos ja siis kuten oletettavasti käykin, niin mieheni tietää, että minä pidän eniten viherkasveista, nimimerkki paula toteaa.

Myös Kuukkanen vinkkaa, että tänä vuonna oma rakas kannattaa yllättää tavallisen ruusun sijaan pidempiaikaisella mielen virkistäjällä.

– Esimerkiksi ruukkuhortensiat ovat aika romanttisia ja keväisiä. Myös orkidea on hyvä vaihtoehto, Kuukkanen neuvoo.

Kukkia ostetaan rakkaille yhä enemmän

Kolmannen sijan kukkakyselyssä veivät gerberat 20,1 prosentilla äänistä. Kyseiset kasvikaunokaiset kuuluvat myös kukkakauppojen suosituimpiin tuotteisiin rakkauden ja kaveruuden juhlapäivän alla.

Kuukkanen kertoo ystävänpäiväkukkien ostamisen lisääntyneen vuosi vuodelta, ja erityisesti miehet ostavat kukkasia rakkailleen. Suosikkivärejä kukkasissa ovat ystävänpäivän teemaan sopien romanttinen punainen ja hempeä vaaleanpunainen.

– Miehet ostavat enemmän valmiita kimppuja. Näin ei tarvitse valita, mitä kukkia otetaan, Kuukkanen naurahtaa.

Omat kannattajansa kukkakyselyssä löytyi myös liljoille (11,1 prosenttia), leinikeille (4,8 prosenttia) ja krysanteemeille (2,1 prosenttia). Vastauksia tuli yhteensä 189 kappaletta.

Helena Mustonen/MTV3
Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot