Mainos
Mainos

Aleksi Sariola: Näin koti kannattaa tuunata ennen myymistä!

Pientä pintaremonttia -ohjelman juontaja Aleksi Sariola on nähnyt jo usean kauden ajan, kun ammattilaiset ovat muuttaneet koteja myyntikuntoon. Millaisia vinkkejä mies antaa katsojille?

Aleksi Sariola on seurannut useamman kauden ajan, millä tavoin koti muuttuu, kun paikan päälle päästetään joukko ammattilaisia.

– Hyvin yksinkertaisilla asioilla päästään jo pitkälle. Olen huomannut, että jo pelkästään viemällä ylimääräistä tavaraa pois asunnosta ja uudistamalla pintoja ollaan jo pitkällä.

Jokainen kohde jää ohjelmatiimin mieleen jollain tapaa – esimerkiksi mukavat ihmiset ja erityisen ilahtuneet reaktiot ovat mukavia muistoja. Paras uutinen saadaan kuitenkin silloin, kun ohjelma on tehnyt tehtävänsä.

– Ihmiset ilmoittautuvat ohjelmaan kuitenkin sen vuoksi, että saisivat asuntonsa myytyä ja pääsisivät muuttamaan uuteen kotiin. On aina mukavaa kuulla, että näin on käynyt.

Asunto myyntikuntoon – näin Aleksi vinkkaa!

  • Karsi tavaraa ympäriltäsi. Kannattaa vaikka hommata ylimääräistä varastotilaa, jotta turhat irtotavarat saadaan pois.
  • Selkeytä tiloja – mikä on tarpeellista, mikä ei?
  • Pinnat kuntoon. Jos esimerkiksi seinä on nuhjuinen, kannattaa se maalata uudelleen.
  • Kunnon siivous vie pitkälle!
  • Kaiken ei tarvitse olla uusinta uutta ja täydellistä. Uusi asukas kyllä tekee muutokset, jos niin haluaa.
  • Onhan koti viihtyisä? Onko sinne mukavaa astua sisään? Huolehdi hyvästä ensivaikutelmasta!

Hannele Lampela/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme