Mainos
Mainos

Allergialiitto varoittaa: Tuoksukynttilöistä pahoinvointia, päänsärkyä ja astmaoireita

Tuoksukynttilät aiheuttavat tuoksuyliherkille ja astmaatikoille pahoinvointia, päänsärkyä ja astmaoireita. Allergia- ja astmaliitto haluaisikin kokonaan eroon tuoksukynttilöistä: sesonkituotteita on vaikea välttää kaupassa ja tuoksuilla täytettyyn kotiin on mahdotonta mennä vierailulle.

Allergia- ja astmaliitto painottaa, että turhien tuoksujen sekamelskaa pitää vähentää, koska tuoksut aiheuttavat monille todellisia fyysisiä oireita. Oireet voivat olla voimakkuudeltaan lamaannuttavia. Liiton arvion mukaan tuoksuyliherkkyydestä kärsii noin 10–40 prosenttia suomalaisista.

– Tuoksuyliherkät saavat päänsärkyä, pahoinvointia, nenän tukkoisuutta ja muita epämääräisiä oireita, joita aluksi ei tule edes yhdistäneeksi tuoksuihin. Astmaatikolla tuoksut aiheuttavat pahimmillaan astmakohtauksen, jos sairaus ei ole hallinnassa, sanoo koulutuspäällikkö, allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

– Sesonkituotteet sijoitetaan kaupassa sisäänkäynnin ja kassojen tuntumaan, jolloin niitä on hankala välttää. Varsinkin joulun alla saamme toistuvasti tuoksuihin liittyviä yhteydenottoja, Vuorenmaa kertoo.

Tuoksujen aiheuttamia oireita ei voi ennaltaehkäistä. Hoito valitaan oireen mukaan, esimerkiksi päänsärkytabletti tai antihistamiini.

Allergia- ja astmaliitto kannustaa tuoksuyliherkkiä pyrkimään normaaliin elämään, mutta vain oireiden sallimissa rajoissa. Tuoksujen välttäminen on ainoa tapa varmistaa oireettomuus.

Allergia- ja astmaliiton ohjeet tuoksuyliherkille ja heidän läheisilleen:

• Kylään mennessäsi esitä etukäteen toive, että tiloissa ei käytetä tuoksukynttilöitä.

• Pyydä kauppiastasi sijoittamaan tuoksuvat sesonkituotteet syrjemmälle. Asiakkaat löytävät nämä tuotteet viitoituksen avulla.

• Hyvä ystävä ei käytä tuoksuja tai polta tuoksukynttilöitä tuoksuyliherkkää tavatessaan.

• Hyvä työyhteisö ottaa asian tosissaan, kun joku kertoo saavansa tuoksuista oireita.

Lähde: Allergia- ja Astmaliitto

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot