Mainos
Mainos

Älykodeissa piilee turvariski – ulko-ovi hakkeroimalla auki?

Älykodin tekniikkaa ohjataan esimerkiksi puhelimella tai tabletilla. Tekniikkaan liittyy samanlainen tietoturvariski kuin muihinkin laitteisiin, jotka toimivat internetissä.

Kesällä 2013 pidetyssä Black Hat -tietoturvakonferenssissa esiteltiin kodin laitteiden turvaongelmia. Tietokone-lehti kertoo, että tutkijat olivat tapahtumassa sitä mieltä, että älykotien tekniikassa on kiinnitetty liian vähän huomiota tietoturvaan, jolloin taitava hakkeri voi päästä käsiksi järjestelmään.

Älykodin tavallisimpia ominaisuuksia ovat puhelimella tai tabletilla hallinnoitavat turvajärjestelmät, valaistus, lämmitys sekä viihde-elektroniikka. Jos kodin turvajärjestelmät pohjautuvat älytekniikkaan, esimerkiksi kodin ulko-oven voi hakkeroida auki. Hyökkäys ei jätä mitään jälkiä, mikä voisi vaikeuttaa vakuutuskorvauksen saamista.

Wellness Engineering Oy:n toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki pitää tietoturvariskiä liioiteltuna.

– Jos järjestelmään tehdään etäohjaus, joka on kytketty normaaliverkkoon, siihen voi päästä käsiksi IP-osoitteen kautta. Pidän riskiä kuitenkin minimaalisena, sillä järjestelmissä käytetään päteviä, riittävän turvallisia suojauksia. Lisäksi hyökkääjän pitäisi olla todella taitava ja tuntea myös kiinteistötekniikkaa, jotta hän voisi tehdä järjestelmään ohjausmuutoksia.

Lue myös:

Maaret Tiensuu, maaret.tiensuu(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot