Mainos
Mainos

Älypuhelinvarkaudet yleisiä – jäljityksellä useita voroja kiinni!

Älypuhelinvarkauden yleistyvät niiden suosion myötä. Pelkästään Helsingissä Poliisi saa yli toistakymmentä ilmoitusta varastetusta älypuhelimesta päivittäin.

Kallis älypuhelin on houkutteleva kohde ja niitä varastetaan paljon. Rikosylikonstaapeli Jari Paunonen Helsingin päivittäisrikostutkinnasta kertoo, että pääkaupungissa varkaiden mukaan lähtee toistakymmentä älypuhelinta joka päivä. Suurin osa niistä päätyy ulkomaille.

Paunosen mukaan varastettua puhelinta jäljitetään harvoin pilvipalveluun tallentuneiden kuvien avulla.

– Suomessa ei merkittävästi, koska aika harvat ihmiset osaavat käyttää ohjelmia ja aika monet varkaat osaavat kytkeä tämän ominaisuuden puhelimesta pois.

Sen sijaan gps-toimintoon perustuvalla jäljitysohjelmilla puhelimia on pystytty samaan takaisin omistajilleen.

– Varsinkin Applen tuotteissa mutta kyllä myös Android-puhelimissa on ohjelma, missä netistä pystyy seuraamaan päällä olevan puhelimen sijainnin. Sitä kautta pystyy myös tyhjentämään puhelimen muistin.

Jäljittäminen on mahdollista silloin, kun puhelin on päällä ja se on selkeästi ulkona. Paunonen kertoo, että gps-ohjelman avulla puhelimia on pystytty jäljittämään esimerkiksi puistoista.

– Jos puhelin on kerrostalossa, niin kerros voidaan ehkä selvittää mutta ei asuntoa. Jokaiseen asuntoon ei kuitenkaan ole lupa mennä.

"Juoksukännykät" häviävät aamuyöstä

Älypuhelin sisältää runsaasti henkilökohtaista tietoa. Laitteen rahallisen ja tunnearvon nähden puhelimia häviää kuitenkin yllättävän paljon taskuvarkaiden käsiin. Paunosen mukaan tyypillisiä paikkoja ovat ravintolat ja julkiset liikennevälineet ruuhka-aikoina. "Juoksukännykät" ovat kokonaan uusi käsite, joka liitetään älypuhelimiin.

– Ravintolasta kun palaa ja on kirjoittamassa tekstaria tai soittamassa jollekin, niin yhtäkkiä joku vain nappaa kännykän ja juoksee lujaa karkuun. Näitä kaikkia tapoja on, koska älypuhelimet ovat haluttua tavaraa ja niitä viedään todella paljon, Paunonen sanoo.

Kovin moni ei Paunosen mukaan suojaa puhelintaan tunnusluvulla tai esimerkiksi kuviolla, jonka voi piirtää puhelimen näyttöön.

– Se suojaisi puhelimen itsessään eikä siihen auta sim-kortin vaihtaminenkaan.

Suurin osa varastetuista älypuhelimista päätyy ulkomaille. Paunosen mukaan harva taskuvaras on suomalainen.

– Siinä vaiheessa, kun älypuhelin lähtee ulkomaille, niin siellä osataan myös poistaa lukituksia ja sieltä varmasti löytyy huoltotaitoa, että puhelin saadaan toimimaan.

Paunonen rinnastaa älypuhelimen luottokorttiin ja lompakkoon, joista kaikista pitäisi pitää yhtä hyvää huolta. Peruspuhelimet varkaita eivät kiinnosta, koska niillä ei ole enää rahallista arvoa.

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Mari Mäkinen / MTV3

Kuva: Colourbox

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme