Mainos
Mainos

Asukkaan muutostyöt kaupunkipientalossa

VVO:n Kauklahden asuntomessualueelle rakennuttamat Hansarinne ja Pikku-Pietarin piha alkavat olla sisältä jo melkein valmiita. Nyt on sopiva hetki kysyä sekä myyjältä että asiakkaalta, kuinka tuo paljon puhuttu asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa kohteen muutostöihin on käytännössä toteutunut. Lähtökohtaisestihan tilanne oli jo suunnitteluvaiheessa se, että asukkaiden väitettiin voivan vaikuttaa asuntojensa ilmeeseen paljonkin. Rakennuttajan puolesta vastaa asiakaspalveluinsinööri Niina Klavus (VVO Rakennuttaja Oy) ja asiakkaan puolesta Pasi Partanen (tuleva asukas).

"Prosessi on meidän kannaltamme mennyt oikein mukavasti", suitsuttaa Klavus. "Meillä sekä alkuperäissuunnitelmat että -materiaalit olivat hyvin tasokkaita. Suurin osa asukkaista löysikin mieleisensä vaihtoehdon tästä perusvalikoimasta, eikä väliseinämuutoksia ole tarvinnut tehdä lainkaan."

Klavuksen mukaan suurin osa lisämuutoksista koski värejä ja sävyjä - ennen kaikkea laatoituksissa.

Näin siis rakennuttaja. Entä sitten asiakas - tuleva asukas Pasi Partanen on käymässä ensimmäistä kertaa tulevassa kodissa sisustusmateriaalien ollessa paikallaan. Miltä vaikuttaa ja vastaako todellisuus sitä mielikuvaa, minkä sait ostotilanteessa esitteiden perusteella?

"Täytyy kyllä myöntää, että vähän jännitti tänään tulla tänne. Paperilla kaikki tietenkin näyttää selvältä, mutta kyllä sitä on kuitenkin vaikea hahmottaa kolmiulotteisesti. Yllätys oli myönteinen. Hyvältä näyttää tässä vaiheessa", Partanen kertoo.

Perusvalikoiman kaakeleihin Partanen mieltyi heti, koska ne sopivat hänen mielestään hyvin valoisaan tilaan, mutta keittiökaapistojen kolme sävyä eivät puhutelleet: "Ne olivat aika perusvärisiä, joten uusista pyydettiin asuntomyynnin välityksellä tarjoukset. Lopputulos miellyttää ja se on tietysti tarkoituskin, onhan tämä kuitenkin oma asunto".

Partanen on tilannut asuntoonsa myös takan, mutta sitä ei vielä nähty, koska asentaminen on kesken.

"Olen ollut tyytyväinen palveluun. Kaikki on sujunut todella joustavasti. Yhteydenpito asuntomyyntiin on tapahtunut puhelimella ja vastaukset on saatu heti."

Erityisesti Partanen painottaa arvostaneensa sitä rauhaa, joka seuraa kun joku toinen tekee työn omasta puolesta.

"Olen voinut olla töissä - ja itse asiassa lomallakin aivan tavalliseen tapaan", iloitsee Partanen.

Klavus kuuntelee asiakkaan kiitosta tyytyväisenä: "Ainahan nämä muutostyöt työllistävät työmaata lisää, koska esimerkiksi valvontaa on siltä osin lisättävä - kaikki menee oikein ja kohdalleen ja oikeat muutostyöt tehdään oikeassa asunnossa. Tämän kohteen osalta aikataulut ovat nyt umpeutuneet ja muutostyöt on - takan asennusta lukuun ottamatta - rakennuttajan osalta tehty. Uusia ei voi enää tehdä ennen muuttoa. Sen jälkeenhän asukas voi sitten itse teettää niitä tavanomaiseen tapaan."

(JKA 21.4.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme