Mainos
Mainos

Asuntokauppa vilkastui ennätysvauhtiin

OP-Pohjola-ryhmän tuoreen tiedotteen mukaan asuntokauppa on käynyt alkuvuonna erinomaisesti.

OP-Kiinteistökeskukset välittivät tammikuussa runsaat 1 000 kauppaa, helmikuussa luku oli yli 1 300 ja maaliskuussa jo noin 1 450. Maaliskuu oli OPKK-ketjulle kaikkien aikojen paras maaliskuu.

Omakotitalojen ja perheasuntojen kysyntä on selvästi vilkastunut. Kolmen huoneen ja keittiön sekä neljän huoneen ja keittiön huoneistot menevät nyt hyvin kaupaksi. Kasvukeskuksissa ja pääkaupunkiseudulla kauppa on odotetusti käynyt hyvin.

Kiihtynyt kaupanteko ei enää yllätä välittäjiä, sanoo kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg OP-Keskuksesta.

– Vaikka työttömyys on noussut, työssäkäyvien tulotaso ja luottamus omaan talouteen ovat kehittyneet suotuisasti. Asuntojen hinnat ja kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat edelleen kehittyneet samaa tahtia samaan suuntaan. Myös ennätysalhainen korkotaso vaikuttaa vahvasti siihen, että ihmiset vaihtavat suurempiin ja parempiin asuntoihin.

Sopivista asunnoista pulaa

Sopivista asunnoista on paikoin selvää pulaa. OP-Pohjola-ryhmän tuoreen asuntobarometrin mukaan noin puolet asunnon ostoa harkitsevista pitää sopivien kohteiden tarjontaa vähäisenä tai erittäin vähäisenä. Pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa näin ajattelee 55 prosenttia ostoaikeissa olevista.

Kenneth Sandberg arvioi, että vaikka tämän vuoden uudistuotanto ei riitä tarjoamaan tarpeeksi vaihtoehtoja asunnonostajille, ylletään OPKK-ketjussa koko vuoden kauppamäärissä todennäköisesti samalle tasolle kuin aiempina huippuvuosina 2005–2007.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme