Mainos
Mainos

Asuntoministeri Kiuru: Toimivat asuinalueet ehkäisevät syrjäytymistä

Syrjäytymistä ja sen tuomia sosiaaliongelmia voitaisiin asuntoministeri Kiurun mukaan torjua toimivilla asuinalueilla, joiden kehittämiseen tulisi ottaa asukkaat mukaan.

Ympäristöministeriön koordinoima lähiöohjelma on loppusuoralla. Viime hallituksen aikana startanneen ohjelman tavoitteena oli lähiöiden kehittäminen sekä kilpailukyvyn ja myönteisen imagon lisääminen. Lähiöohjelmaan osallistui kaksitoista kaupunkia.

Lähiöiden kehitystyön toivotaan jatkuvan, vaikka ohjelma läheneekin loppuaan.

– Lähiöitä ei voi, eikä saa kehittää erillisinä yksikköinä, vaan niiden on oltava palveluineen, asuntoineen ja liikenneyhteyksineen toiminnallinen osa kaupunkia ja koko työssäkäyntialuetta, asuntoministeri Krista Kiuru painottaa.

Erityisenä haasteena ministeri Kiuru pitää asuinalueiden eriarvoistumista.

– Segregoituminen sekä sosiaalinen ja asuinalueiden välinen eriarvoistuminen ovat arvioitua suurempia ongelmia ja näkyvät selvemmin erityisesti pääkaupunkiseudulla, Kiuru sanoo.

Syrjäytymistä ja sen tuomia sosiaaliongelmia voitaisiin Kiurun mukaan torjua viihtyisillä ja toimivilla asuinalueilla. Lähiöiden on uudistuttava vastaamaan asukkaiden arkipäivän tarpeita. Kehitystyöhön olisi ministerin mielestä otettava asukkaat mukaan.

Kiuru puhui lähiöohjelman loppuseminaarissa keskiviikkona. Lue asuntoministerin puhe kokonaisuudessaan täältä!

Teksti: Jokakoti
Kuva: MTV3 Uutiset

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot