Mainos
Mainos

Asutko kaupungissa? Vakavat sairaudet uhkaavat

Nature-lehti uutisoi uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan kaupunkilaiset altistuvat tietyille sairauksille maalaisia useammin.

Aikaisemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että kaupungissa kasvaneet ihmiset altistuvat mielenterveyshäiriöille useammin, kuin maaseudulla kasvaneet ihmiset. Nyt tutkimusta on viety eteen päin.

Heidelbergin yliopiston tutkija Andreas Meyer-Lindenberg kollegoineen selvitti, että kaupunkiasuminen vaikuttaa aivoihin. Tutkimuksen mukaan tietyt aivojen osat reagoivat asioihin eri tavalla kaupungissa kasvaneiden ja maaseudulla kasvaneiden välillä.

Aivot reagoivat sosiaaliseen stressiin eri tavalla, ja stressi taas vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi skitsofrenian kehittymiseen.

Tutkimuksessa 32 vapaaehtoista opiskelijaa teki matemaattisia tehtäviä samalla, kun heille annettiin kuulokkeiden välityksellä negatiivista palautetta.

Negatiivinen palaute stressaa kaupunkilaisia

Tutkijat kertoivat oppilaille, että he pärjäsivät keskiarvoa huonommin tehtävissään, ja kehottivat oppilaita kiirehtimään.

Tarkoituksena oli saada oppilaat kokemaan epäonnistumisen tunteita. Testi toimi, sillä kaupunkilaiset olivat testin seurauksena enemmän stressaantuneita kuin maalaiset.

Tutkimuksen perusteella tunteita käsittelevä aivoalue eli mantelitumake, aktivoitui vahvemmin kaupunkilaisilla, kuin maalaisilla. Myös negatiivisia tunteita ja tunteita yleensä säätelevä aivokuori reagoi voimakkaammin kaupunkilaisilla.

Meyer-Lindenberg suunnittelee jatkavansa tutkimusta yhdessä kaupunkisuunnittelijoiden kanssa. Suunnittelijat voisivat auttaa häntä selvittämään, kuinka erilaiset muuttujat kuten viheralueet ja asukastiheys, vaikuttavat kaupungissa asuvien ihmisten mielentilaan.

Lähde: Nature

Kuva: Shutterstock

MTV3/Siiri L'Ecuyer

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme