Mainos
Mainos

Birger Kaipiaisen paratiisimaailma

Birger Kaipiainen (1915-1988) muistetaan parhaiten hänen orvokki-, hedelmä- ja kuoviaiheistaan. Hänen töissään on mielikuvituksen vapautta ja voimakkaita, intensiivisiä värejä. Kaipiaisen kuvallinen ilmaisu on ekspressiivistä, koristeellista ja tyyliteltyä.

Kaipiainen oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia muotoilijoita. Hän valloitti maailmaa uuden suomalaisen taideteollisuuden nimissä ja sai osakseen kansainvälistä arvostusta, josta kertovat monet kotimaiset ja ulkomaiset palkinnot ja huomionosoitukset. Kaipiaisen tuotanto oli hyvin laaja ja hän piti elämänsä aikana monia näyttelyitä, jotka olivat myyntimenestyksiä. Hänen suurikokoiset reliefinsä ostettiin heti valmistuttuaan yritysten ja julkisen sektorin edustustiloihin. Yksi Kaipiaisen reliefi on nähtävissä Helsingin Stockmannilla Mannerheimintien puoleisen sisäänkäynnin luona.

Birger Kaipiainen valmistui vuonna 1937 Taideteollisuuskeskuskoulusta eli nykyisestä Taideteollisesta Korkeakoulusta. Hän oli aloittanut opintonsa koristemaalauslinjalla, mutta siirtyi myöhemmin keramiikkalinjalle. Valmistumisvuonnaan Kaipiainen aloitti 50-vuotisen uransa keramiikkataitelijana Arabialla. Hän oli yksi Arabian taideosaston ensimmäisistä taiteilijoista.

Kaipiaisen tuotanto alkoi 1930-luvun lopulla samoihin aikoihin, kun funktionalismin pelkistetty muotokieli alkoi yleisesti väistyä luonnonläheisemmän ilmaisun tieltä. Kaipiaisen satuhahmot, kukat, kasvit ja kuvioinnin runsaus olivat vastakohta funktionalismin askeettisuudelle. Kaipiaisen tyyli oli alusta asti hyvin persoonallinen. Kaipiainen mursi omaleimaisella keramiikallaan ja voimakkaalla kuvallisella ilmaisullaan rajoja sovelletun taiteen ja kuvataiteen välillä.

Birger oli pitkään enemmän maalari kuin muodon antaja. Aluksi Kaipiainen valmisti 1930-luvulla muotiin tulleita keraamisia koristelaattoja, tarjoiluvateja ja teepöytien tarjoilulevyjä. Maalaustyylissään hän yhdisteli eri tyylikausia- ja suuntia sekä poimi eksoottisia vivahteita eri kulttuureista. 1930-40-lukujen työt ovat saaneet vaikutteita italialaisesta renessanssista. Tyyliä sanottiin Kaipiaisen firenzeläiseksi kaudeksi. Tuon ajan työt ovat enimmäkseen suorakaiteen muotoisia seinälaattoja tai tarjottimia, joissa on usein aiheena botticellimainen naisen profiili tai teatterimainen, perspektiivitön ihmissommitelma. Töiden värit ovat pehmeitä ja hillittyjä ja sommitelmissa esiintyy puita, kukkia ja liikehtiviä ihmishahmoja. Kaipiainen oli myös saanut vaikutteita Chagallin maiseman yllä leijailevista ihmisfiguureista ja unien ja symbolien maailmasta.

Talvella 1949 Birger Kaipiainen työskenteli puoli vuotta Pohjois-Italiassa Richard Ginorin palveluksessa. Tuon ajanjakson jälkeen renessanssivaikutteet hävisivät Kaipaisen töistä ja tilalle ilmestyivät tummemmat ja syvemmät värit, uudet muodot sekä keraamisten helmien käyttö. Hän oli saanut vaikutteita uudesta italialaisesta keramiikasta ja bysanttilaisista mosaiikeista. Birger alkoi tehdä seinäreliefejä ja harkkomaisia ihmis- ja eläinfiguureita, joiden venytetyt, kapeat piirteet muistuttavat goottilaisia rakennuksia ja kasvojen stereotyyppinen maalaustapa bysanttilaista kuvaustapaa. Kaipiainen kutsui näitä veistoksiaan prismoiksi.

Kaipiainen työskenteli myös neljä vuotta (1954-1949) Rörstrandin posliinitehtaalla Lindköpingissä. Tuona aikana syntyi monia luonnoksia töistä, jotka hän toteutti vasta myöhemmällä iällä. Rörstrandin ajan jälkeen Kaipiaisen töihin ilmestyivät kellot, orvokit, piironginlaatikot, lettipäiset tytöt ja leikillinen huumori. Prismat säilyvät edelleen, mutta aiheet muuttuivat: nyt Birger muovasi ratsastajia, ratsuja, perhosia ja kukkia. Kaipiainen uudistui koko ajan säilyttäen töissään kuitenkin vanhat, rakkaat teemansa.

Palattuaan Rörstrandilta Arabialle Kaipiainen alkoi yhdistää keramiikkaa ja teräslankaa. Aluksi niistä syntyi veistoksiin koristeaiheita, myöhemmin koko veistos koostui helminauhoista. Helmistä pujotetut kuovityöt ovat Kaipiaisen tavaramerkki. Kuoveilla Kaipainen voitti vuonna 1960 Milanon Triennalen Grand Prix -palkinnon. Helmitöihin tarvittiin valtava määrä helmiä, joiden valmistaminen oli hidasta. Niinpä Birger otti apurikseen Terho Reijosen, jonka avustuksella Kaipiaisen mittava tuotanto oli mahdollinen. Lopulta helmiä alettiin valmistaa sarjatuotantona Turun Posliinissa. Reijonen jatkoi kuitenkin Birgerin apuna.

Kaipiaisen kuovihahmojen rinnassa esiintyy usein kello. Kuovi ja kello viittaavat Birgerin lapsuuden aikaiseen luokkatoveriin, joka oli kiinnostunut muuttolinnuista. Hän oli saanut harrastuksestaan liikanimen Kuovi. Samainen toveri oli kertonut Birgerille, että muuttolinnuilla on rinnassaan kello, joka toimii aina oikein. Sisäisen kellonsa vuoksi linnut vuodesta toiseen lentävät etelään ja palaavat syksyllä pesimään aina saman kumppanin kanssa.

Orvokki toistuu 1950-luvulta asti Kaipiaisen töissä. Ensin se esiintyy pieninä yksityiskohtina, lopulta suurina orvokkipintoina. Vuoden 1967 Montrealin maailmannäyttelyyn hän toteutti puolen vuoden työn vaatineen suuren orvokkireliefin nimeltä Orvokkimeri. Sen mitat ovat 4,5 m x 9 m ja se oli näyttelyn kallein työ. 1950-luvulla Kaipiaisen maalausten ja veistosten aihemaailmaan kuuluivat myös lipastot. Lipastojen laatikot ovat usein puoliksi auki ja herättävät katsojassa mielleyhtymän sielun laatikoista.

Kaipiaisen hedelmäaiheiden innoittajana mainitaan tapaus, jossa nuori Birger oli kutsuttu opettajansa Ester Eleniuksen luo. Paikalle oli pyydetty myös Wäinö Aaltonen, jonka piti arvioida Kaipaisen piirustuksia. Aaltonen saapui paikalle mukanaan hedelmiä paperipusseissa. Hän levitti pussien sisällön keraamisille vadeille, ja niin painui Birgerin muistiin lähtemätön kuva mandariineja, päärynöitä, omenia ja viinirypäleitä pursuavista hedelmäasetelmista.

Birger Kaipiainen oli ensisijaisesti keramiikkataiteilija, mutta silloin tällöin hän suunnitteli muutakin. Vuonna 1957 hän toteutti Pihlgren ja Ritola Oy:lle tapettisarjan kiurujen elämästä. Kiurujen yö ja Ken kiuruista kaunein -tapetit ovat suomalaisia klassikoita. Niissä toistuvat Kaipiaisen tutut teemat: orvokit, hedelmät, lettipäiset tytöt ja linnut kelloineen. Kiurujen yön intensiivinen sininen on myös tuttua Kaipiaista.

Musiikki oli lähellä Kaipiaisen sydäntä. Hän rakasti oopperaa, balettia ja teatteria. Vuonna 1951 hän sai suureksi ilokseen lavastaa ja puvustaa Tshaikovskin Prinsessa Ruususen. Tämä näkyi myös hänen keramiikkatöidensä aiheissa. Myöhemmin hän suunnitteli puvut myös Markiisitar de Sade'en ja August Strindbergin näytelmään Kustaa III.

1960-luvulta alkaen Birger Kaipiainen alkoi valmistaa suurikokoisia reliefejä ja ihmishahmot jäivät taka-alalle. Kaipiainen alkoi käyttää symmetristä sommittelua: keskellä kasvavan elämänpuun ympärille sijoittuvat samasta varresta kasvavat erilaiset hedelmät, ruusunmarjat, luumut ja kukat. Hän alkoi 60-luvulla käyttää reliefeissään myös peilejä sekä lasituksia, jotka toivat orvokkien ja hedelmien voimakkaat värit esiin entistä hehkuvampina. Samaan aikaan joutsen syrjäytti kuoviaiheen.

Kaipiainen suunnitteli ja valmisti enimmäkseen uniikkeja taide-esineitä. Kaipaisella oli Arabialla vapaat kädet tehdä, mitä tahtoi. Lopulta hän pitkän houkuttelun jälkeen suunnitteli ainoan sarjatuotantoon tarkoitettu astiastonsa, Paratiisi-sarjan (1969), joka oli tuotannossa vuosina 1970-1974. Kaipiaisen kuoltua Arabia otti sen takaisin tuotantoonsa 1990-luvulla. Paratiisin kuviot ovat Kaipiaisen tuttuja kukka- ja hedelmäaiheita jo 1960-luvun alun töistä. Soikeat lautaset ja tarjoiluastiat sekä vaikuttava liemikulho tekivät astiastosta ainutlaatuisen. Uudessa tuotannossa soikea muoto katosi ruokailulautasista, mutta jäi tarjoiluastioihin. Astiastoa valmistettiin 70-luvulla myös valkoisena nimellä Eeva ja keltaisena nimellä Aatami.

Vuonna 1968 ilmestyi Kaipiaisen töihin jälleen ihmisfiguuri, joka muistuttaa Kaipiaisen 50-luvun bysanttilaistyylisiä naishahmoja pitkine kauloineen; nyt mestari loi pienen yksilöllisen sarjan harppua soittavia enkeleitä. Enkelien värit olivat sininen, punainen ja oranssi. Kaipiaisen mukaan sininen enkeli soitti Händeliä, punainen Rachmaninovia ja oranssin ei tiennyt, mitä soittaisi. Enkelit liitetään usein Kaipaisen puolison, Maggi Halosen, kuolemaan sekä samana vuonna tapahtuneeseen Kaipaisen äidin kuolemaan.

Kaipiaisen lähimpiin ystäviin kuului Marimekon perustaja Armi Ratia, joka yritti saada Kaipiaista suunnittelemaan Marimekolle kangasmalleja. Hanke ei kuitenkaan koskaan toteutunut muutamia luonnoksi pidemmälle. Birgerin 1970-luvun keramiikkavadeissa esiintyy kovakuoriaisia, sudenkorentoja ja interiöörejä Armi Ratian kesäpaikasta, Bökarsista. Vadeissa on kuvattu Bökarsin kristallikruunuja, verantoja ja huvimajoja. Armin kuoleman jälkeen mukaan tulivat tyhjät penkit, lipuvat veneet ja harput.

Vuonna 1977 Birger Kaipainen sai professorin arvonimen ja vuonna 1981 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke. Eläkkeestään huolimatta hän kävi yhä edelleen päivittäin Arabian tehtaan työhuoneellaan ja jatkoi taiteellista tuotantoaan kuolemaansa saakka.

Teksti: Hanna Helimaa Lähteet: Maria Berg 1986, Kaipiainen ja Taideteollisuusmuseo 1989, Birger Kaipiainen Kuvat: Arabia ja Tapettitalo

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme