Mainos
Mainos

Code Red heräilee unestaan

Pelätyn Code Red-madon uuden kierroksen tuhot maailmalla näyttävät toistaiseksi jääneen hyvin vähäisiksi. Microsoftin IIS-palvelinohjelmistoa pyörittäviä palvelimia saastuttavan, kiinalaisperäiseksi väitetyn madon oli tarkoitus aktivoitua uudelleen elokuun ensimmäisenä päivänä kello kahdelta Suomen aikaa. Toistaiseksi mitään matoon liittyvää epänormaalia verkkoliikennettä ei kuitenkaan ole havaittu, eikä ennalta pelättyä internetliikenteen hidastumista ole tapahtunut.

Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, tuleeko Code Red enää aiheuttamaan merkittäviä ongelmia. Pessimistisemmät virusasiantuntijat varoittavat, että madon vaikutuksien kasvamiseen havaittaviksi saattaa kulua jonkin verran aikaa. Eräät muut puolestaan pitävät koko kohua Y2K-hysteriaan verrattavana liioitteluna.

IIS-palvelimen paikkaava korjaus on imuroitavissa Microsoftin sivuilta, ja sen asentamiseen kehotetaan kaikkia IIS 4.0- ja 5.0-palvelimien ylläpitäjiä.

Päivitys torstaina, 2.8.2001: Code Red on jatkanut leviämistään kiihtyvällä vauhdilla torstain aikana, mutta suurempia ongelmia verkkoyhteyksien nopeuksissa se ei toistaiseksi ole aiheuttanut. Myös Enterin toimituksen Windows 2000-palvelin oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä joutunut Code Redin tutkailun kohteeksi 12 kertaa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot