Mainos
Mainos

Earth Hour: Sammuta valot ilmaston puolesta

Earth Hour sammuttaa tarpeettomat valot ympäri maailman kello 20.30–21.30 Suomen aikaa.

Tänä vuonna maailman suurimman ilmastotapahtuman teemana arktinen alue, sillä se kärsii ilmastonmuutoksesta ehdottomasti eniten.

Arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin.

Arktisella alueella ahdingossa ovat lajit, jotka eivät voi elää ilman jäätä ja lunta, kuten jääkarhu, naali ja mursu.

– Tähän kaikkeen voi kuitenkin edelleen vaikuttaa niin, että korvaamme fossiilisia polttoaineita kestävästi tuotetulla uusiutuvalla energialla, kertoo WWF Suomen tiedottaja Katja Rönkkö.

Suomi häntäpäässä

Suomi on ehdottomasti EU-maiden häntäpäässä sekä kestävien tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntämisessä, vaikka mahdollisuudet meillä molempien hyödyntämiseen olisi hyvät, kerrotaan WWF Suomesta

– Suomi on Euroopan paras maa merituulivoiman tuottamiselle ja Frankfurt ja Lappeenranta ovat yhtä hyviä kaupunkeja aurinkoenergian tuotannolle. Kyse on vaan poliittisesta tahdosta, ja tähän liittyen ihan jokainen voi vaikuttaa, kertoo WWF Suomen tiedottaja Katja Rönkkö.

Myös sinä voit vaikuttaa esimerkiksi siirtymällä itse kestävästi tuotettuun energiaan ja vaatimalla suomalaista tuulivoimaa sähköyhtiöltäsi.

Lue lisää:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot