Mainos

Ei enää tekosyitä! Tämä lista kertaa, mitä kotitöitä lapsesi voi tehdä

Kotitöihin osallistuva lapsi ei vain vähennä vanhempiensa työmäärää, vaan myös kehittää itseään.

Lasten marmattessa joutuessaan kantamaan kortensa kotityökekoon, vanhempi voi korviaan pidellen muistuttaa itseään pitkäpinnaisuuden hyödyistä. Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kotitöiden tekeminen kasvattaa lasta ihmisenä sekä kehittää tämän itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä. Perheen pienimmät tuntevat myös ylpeyttä saadessaan kiitosta yhteisen pesän ylläpitämiseen osallistumisesta. Monipuoliset askareet antavat jälkipolvelle myös eväitä loppuelämää varten.

Kaikki kotitehtävät eivät kuitenkaan sovi kaikenikäisille. Onneksi avuksi löytyy listoja ja taulukkoja, joiden avulla saa viitettä siitä, millaisilla töillä lastaan kannattaa haastaa eri ikävaiheissa.

2–3-vuotiaat

Parivuotiaat taaperot pystyvät jo korjaamaan lelunsa imurin tieltä ja pukemaan sekä riisumaan itsensä. Lisäksi pikkulapsia voi pyytää viemään roskat paikoilleen, pyyhkimään pieniä esineitä, vaihtamaan tiskipyyhkeet puhtaisiin ja täyttämään vesilasit.

4–5-vuotiaat

Esikouluiän kynnyksellä lapset pystyvät jo ruokkimaan lemmikit, petaamaan jotenkuten sänkynsä ja siivoamaan pöydän aterioinnin jälkeen. He voivat myös auttaa tiskikoneen tyhjentämisessä, ruokaostosten purkamisessa ja pienten pyyhkeiden viikkaamisessa. Neljä-viisivuotiaalle voi antaa myös käteen pienen rikkaimurin. Sisäistä viherpeukaloa voi herätellä jo varhaisessa vaiheessa pyytämällä lasta kastelemaan huonekasvit.

6–7-vuotiaat

Kouluikäiset lapset voivat yltää jo pyyhkimään pöydät sekä työtasot. Pituus riittää myös pyykkien ripustamiseen ja lattioiden imurointiin sekä luuttuamiseen. Lapsen voi myös pyytää avukseen pienimuotoisiin ja yksinkertaisiin ruoanlaittotehtäviin.

8–9-vuotiaat

Hieman alle kymmenvuotiaina lapset pystyvät täyttämään sekä tyhjentämään tiskikoneen, auttamaan aterioiden valmistamisessa ja tekemään omat eväänsä. He voivat myös viedä roskia ja pestä käsin isoja asioita.

10–11-vuotiaat

Kymmenen ikävuoden kynnyksen ylitettyään lapsen voi jo vaatia vaihtamaan omat vuodevaatteensa, siivoamaan keittiön tai kylpyhuoneen sekä ajamaan nurmikon. Tämän ikäiset lapset voivat myös auttaa perheen ateriasuunnitellussa ja ruokien valmistamisessa aiempaa enemmän.

Yli 12-vuotiaat

Ala-asteiän ollessa päättymäisillään lapsi voi jo pestä vanhempiensa auton, vahtia nuorempia sisaruksiaan tai tehdä ruokaostokset ennalta laaditun ostoslistan varassa. He pystyvät myös valmistamaan valituista raaka-aineista ruokaa koko perheelle.

Vaikka lapsi kiukuttelisi joutuessaan taas kerran tyhjentämään astianpesukoneen, itku muuttuu iloksi. Michiganin yliopiston mukaan useimmat lapset kun ovat iloisia saadessaan osallistua kodinhoitoon.

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot