Mainos
Mainos

Ei saunaan eikä takanreunalle – osaatko polttaa kynttilöitä oikein?

Kynttilöitähän tulee aina polttaa kuumuutta kestävällä, reunallisella ja palamattomalla alustalla. Jotta kynttilöiden polttaminen olisi muutenkin mukavampaa, huomioi nämä asiat.

Illat pimenevät ja kynttilät syttyvät. Turvallisuuden lisäksi tulee kiinnittää huomiota myös seuraaviin seikkoihin.

Normaalit kynttilät on suunniteltu poltettavaksi huoneenlämmössä eli noin 22 asteessa. Kynttilämassa on sulaa reilussa 55 asteessa, joten siksi ne eivät sovellu esimerkiksi saunassa tai takanpäällä poltettaviksi.

Polta sisälle tarkoitettuja kynttilöitä vain sisällä ja ulos tarkoitettuja vain ulkona. Ulkotulien kanssa täytyy olla tarkkana, niitä ei saa polttaa terassilla, parvekkeella, katoksen alla tai liian lähellä talon seinustaa. Lisäksi esimerkiksi votiivikynttilät pitää polttaa astiassa, koska ne sulavat palaessaan nesteeksi.

Sytytä kynttilä ilmavassa, mutta ei vetoisessa paikassa. Mikäli kynttilä on vetoisessa paikassa, saattaa se muodostaa nokea.

Siisti reunat

Pyöreät kynttilät palavat parhaiten, koska liekki lämmittää ja imee vahaa tasaisesti joka suunasta. Paksuja kynttilöitä tulisi kuitenkin polttaa vähintään 2 tuntia kerrallaan, jotta kynttilän reunat sulavat tasaisesti.

Jos pöytäkynttilöiden reunat jäävät kuitenkin korkeammaksi, kannattaa niitä tasoittaa, jotta kuoppa ei pääse syntymään liian syväksi. Mikäli kuopasta tulee syvä, voi kynttilä alkaa muodostaa nokea ja valumia.

Leikkaa sydänlanka

Kun kynttilä on uusi, lanka tulisi leikata 1 senttimetrin pituiseksi ja tarkistaa, että se on pystysuorassa. Lisäksi kun kynttilää poltetaan pidempään, tulee sen sydänlankaa tarvittaessa lyhentää. 

Kun poltat kynttilää, saattaa sytytyslangan päähän muodostua kokkare. Tämä syntyy siitä syystä, että lanka palaa liian suorassa eikä pääse kaartumaan luonnollisesti, kuten on tarkoitettu. Tällainen voi johtua esimerkiksi langan viasta, koska se ei syystä tai toisesta kallistu normaalisti.

Lähde: Desico ja Ikea

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme