Mainos
Mainos

Ensi kesäksi luvassa kaikkien aikojen mansikkasato?

Tänä talvena Suomi on päässyt nauttimaan runsaslumisesta ja kylmästä talvesta. Lumen runsaus vaikuttaa positiivisesti myös ensi kesän marjasatoihin.

Puutarha-asiantuntija Tuija Tanska Puutarhaliitostakertoo että lumi vaikuttaa hyvin erityisesti mansikkasatoon, sillä se edesauttaa mansikkasadon runsautta tulevana kesänä. Tämä johtuu Tanskan mukaan siitä että alhaisessa lämpötilassa lumi toimii eristeen tavoin ja suojaa mansikkaa pakkaselta.

– Mansikka jää lumen alle piiloon ja lumikerros parantaa mansikan talvehtimista.Talvehtiminen suojaa mansikan kukkasilmuja, jotka ovat kehittyneet kasviin jo loppukesän ja syksyn aikana. Marjankasvattajat voivat siis rauhallisin mielin antaa kasvien olla lumipeitteen alla talven ajan, Tanska kertoo.

Ainoaksi lumesta koituvaksi haitaksi mansikalle Tanska mainitsee eläimet jotka elävät lumen alla.

– Myyrät saattavat päästä joskus tekemään tuhojaan lumen alla. Mutta myyräkannan ollessa pieni, tästäkään ongelmasta ei tarvitse huolehtia, Tanska tarkentaa.

Huolla marjanpensaita näin

Marjapensaista lumi saattaa katkoa oksia talven aikana, mutta tämä ei ole marjoille erityisen haitallista. Tanska suosittelee kuitenkin siistimään marjapensaita lumen sulaessa poistamalla niistä talven aikana vaurioituneet oksat.

Hedelmäpuille lumesta on marjoja enemmän haittaa, sillä kevättalvella lumen alkaessa kantaa, pääsevät jänikset liikkumaan hangen päällä ja järsimään puiden runkoja. Tanska suositteleekin suojaamaan esimerkiksi omena- ja luumupuut eläimiltä.

– Puiden rungot olisi hyvä verkottaa jo syksyllä, mutta mikäli tämä on jäänyt silloin tekemättä, ehtii sen tehdä myös keväällä. Arat kasvit kannattaa suojata, jotteivat rusakot pääse järsimään niitä pilalle, Tanska neuvoo vielä lopuksi.

Riika Nykänen/MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot