Mainos
Mainos

Erikoinen ilmiö rantautui Suomeen: Tissiäiset – uusi juhlahitti?

Tissiäisissä juhlitaan imetyksen loppumista.

Miehet juhlivat usein porukassa lapsen syntymää, mutta naisten juhliminen jää helposti vähemmälle. Johanna, 38, päätti kesällä järjestää tissiäiset vastineena miesten varpajaisille.

– Meille syntyi kolmas lapsi viime vuoden lopulla, ja mies on pitänyt aina kavereilleen varpajaisia, kun vauva on ollut muutaman kuukauden ikäinen. Olen miettinyt, että olisi itsekin kiva jotain järjestää, mutta jotenkin sitä ei vain siinä vaiheessa ole valmis olemaan vauvasta erosta juhlat järjestääkseen.

Raskausaikana Johanna sattui kuitenkin lukemaan sanomalehdestä Suomeen rantautuvista ”söpöilyjuhlista”.

– Siinä kerrottiin, että siinä vaiheessa, kun äiti lopettaa imetyksen, hän voi järjestää kavereilleen tissiäiset. Ajattelin jo silloin raskausaikana, että ehkä nyt kolmannen lapsen kohdalla voisin pitää sellaiset.

Johanna päätti pitää juhlat kesällä, kun pystyi jo helpommin jättämään lapsen kotiin isänsä kanssa.

– Eihän se ihan konseptin mukaan mennyt, kun imetys ei vielä silloin loppunut, mutta kun oli loppuvuoden vauva, niin mukavampihan se oli kesällä juhlat pitää.

Tissiteema vai jotain muuta?

Tissit ovat usein tissiäisten kantava teema – luonnollisesti. Juhlissa voi olla vaikkapa rintojen näköisiä kuppikakkuja tai muita tissikoristeita. Johanna valitsi kuitenkin toisenlaisen linjan.

– Järjestimme juhlat ystävän puutarhassa ja päätimme noudattaa tyylikkäämpää linjaa kuin vaikkapa varpajaisissa. Eli meillä oli aasialaistyyppejä ruokia, niille valittu viini ja mojito-kannu; pidimme sellaisen omannäköisen linjan.

Johanna ei oikein usko, että juhlat saavuttaisivat varpajaisten kaltaisten suosion kaveripiirin lapsiperheissä.

– Miehethän tuntuvat järjestävän mökki- ja kalastusreissuja varpajaisten lisäksi vielä isäksi tultuaan, kun taas naisilla yhteisten reissujen ja juhlien järjestäminen jää helposti vähemmälle perheenperustamisen jälkeen, Johanna pohtii.

Kaipaatko inspiraatiota juhliin? Katso kuvat:

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot