Mainos
Mainos

Eroon unettomuudesta: Näin syntyy hyvä uni

Unen laatuun vaikuttavat monet asiat: sänky, valoisuus ja elämäntavat. Suomalainen viettää sängyssä kolmanneksen elämästään, joten hyvään uneen kannattaa panostaa.

Ihmisen unentarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta kaikki tarvitsevat unta. Pitkittynyt univelka ja univaikeudet ovat haitallisia terveydelle. Unettomuus heikentää vastustuskykyä ja pienentää kasvuhormonin tuotantoa, mikä voi johtaa ylipainoa sekä muistin heikentymistä.

– Parhaiten unen laatuun voi vaikuttaa säännöllisillä elämäntavoilla. Liikunta on tärkeää, unitutkija Tarja Stenberg Helsingin yliopistosta kertoo.

– Myös liika kahvin tai alkoholin juominen voivat aiheuttaa univaikeuksia.

Yksi univaikeuksien lähde on stressi. Toisaalta myös unen puute aiheuttaa stressiä, joten kierteen katkaisemiseksi on tärkeää selvittää uniongelmien syyt.

Vuoteella on väliä

Hyvän sängyn ominaisuudet vaihtelevat yksilön mukaan: yhdelle sopii pehmeä, toiselle kovempi patja. Vartalotyyppi vaikuttaa sängyn valintaan oleellisesti: hyvä vuode ehkäisee selkävaivoja ja tukee.

Uniympäristö koostuu monista eri tekijöistä: patja, sijauspatja, tyynyt ja vuodevaatteet ovat kaikki oleellisia. Samoin huoneen valoisuus.

– Riittävän pimeä huone on tärkeä, sillä valoisassa melatoniinin eritys lakkaa, Stenberg kertoo.

Melatoniini on hormoni, joka säätelee kehon biologista kelloa. Se säätelee unta ja erittyy vuorokausirytmin mukaisesti.

Uni on kokonaisvaltainen elämys

Sijauspatjan valinta on tärkeä siinä missä vuoteenkin. Hyvä sijauspatja on yksilöllinen ja sopivan pehmeä.

Niska- ja hartiavaivoihin vaikuttaa eniten tyynyn valinta. Myös sopiva tyyny riippuu nukkujasta ja nukkuma-asennosta. Pehmeällä patjalla ja selkäasennossa nukkuvan kannattaa valita matalampi tyyny kuin kyljellään nukkuvan.

Peitettä valitessa on puolestaan hyvä miettiä omaa lämmön tarvetta ja kosteuden haihtumista. Tärkeää on myös, etteivät vuodevaatteet allergisoi. Esimerkiksi Familon- ja Finlayson -tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus.

Hyvä uni on kokonaisvaltainen elämys ja valveillaolon elintärkeä vastapari.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme