Mainos
Mainos

Eteinen vihdoinkin toimivaksi hyödyllisillä kierrätysideoilla!

Pienen tilan sisustamiseen ei ole ikävä kyllä keksitty lisäneliöitä taikovaa sauvaa. Sitkeällä etsimisellä niukkoihinkin neliöihin voi löytää säilytystilaa, joskus yllättävistäkin paikoista.

Kapeaankin eteiseen kaipaa laskutilaa kauppakasseille ja käsilaukulle. Myös avaimille ja kengille tarvitaan oma tilansa, ettei jo ennestään kapea käytävä tukkiudu kenkäröykkiöiden takia. Ratkaisu ei välttämättä löydy varsinaisista eteiseen tarkoitetuista kalusteista vaan etsinnät on suunnattava ennakkoluulottomasti muille huonekaluosastoille.

Kapeaan eteiseen ei saa ängettyä syvää kaappia mutta pieni apu tärkeimpien esineiden säilytykseen löytyy cd-levyille mitoitetusta kaapista. Kaappiin mahtuvat päivittäin tarvittavat asusteet, avaimet, korut ja heijastimet.

Kauden kauneimmat kenkäyksilöt voi pelastaa lattialta lasiovellisen kaapin hyllyille suojaan potkuilta ja silmän iloksi. Kenkäharja ja –lusikat kannattaa myös pitää vitriinissä esillä, muuten niiden käyttö pääsee helposti unohtumaan.

Eteiseen kaipaa lähtiessä istumapaikkaa kenkien pukemista varten ja palatessa laskutilaa repulle, käsilaukulle tai ostoskassille. Pienen tilan helposti siirreltäväksi istuimeksi sopii peltinen jakkara. Mustavalkoinen eteinen saa väriläiskänsä takeista, kengistä ja asusteista.

Parvekelaatikon mitoitus on passeli hanskoille ja hatuille eikä vie tilaa kulkuväylältä. Tämän eteisen isäntä ei ostanut valmista puulaatikkoa puutarhakaupasta vaan painoi idean mieleensä ja nikkaroi laatikon itse. Laatikon syvyys on 15 senttiä, pituuden määrää eteisen seinäpinta-ala.

teksti ja kuvat: Henna Kekki

kaappi ja jakkara/ KalusteKeskus
Laulumaa esineet/ Sisustusliike Säde
kengät ja asusteet/ Anttila,

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot