Mainos
Mainos

Flunssan karkotuksen tehovinkit: Mummojen nuha lähtee tupakalla!

Lue mummojen parhaat terveysvinkit flunssan varalle: valkosipulia maitoon, tupakansavua korvaan ja kunnon sauna päälle!

Nykyään ihmiset parantelevat flunssaa lääkkeiden avulla ja estävät tulevia tauteja rokotuksilla. Menneinä vuosina luotettiin kuitenkin hieman erikoisempiin keinoihin, joista osa on edelleen käytössä.

Suolavesi toimii tutkimustenkin mukaan

Kipeään kurkkuun auttaa suolavesi, joka desinfioi suuta ja nielua. Sen teho tunnetaan edelleen paitsi meillä, myös kaukomailla. Muun muassa japanilaistutkijat ovat vahvasti sitä mieltä, että suolavesi tepsii kurkkukipuun edullisesti ja tehokkaasti.

Tutkijat neuvovat laittamaan lasilliseen lämmintä vettä noin puoli teelusikallista suolaa ja sekoittamaan huolellisesti. Suomalaisessa kansanperinteessä suolaa on kuitenkin lisätty nesteeseen paljon reippaammin.

Ennen vanhaan uskottiin myös suolaveden hoitavan nielua ulkoapäin. Karhean kurkun ympärille kierrettiin suolavedessä kasteltu pyyhe tai muu kangaspala, jonka uskottiin tepsivän.

Moni luottaa nykyäänkin alkoholin voimaan flunssan parantelussa ja konsti oli käytössä ennen vanhaankin – silloin tosin viinaa laitettiin villasukkiin, jonka uskottiin karkottavan pöpöt kertaheitolla!

Saunan lämpö ja höyryhengitys tekevät hyvää

Saunan parantaviin vaikutuksiin on luotettu Suomessa aina ja sen tehokkuus flunssan taltuttamisessakin on tunnettu pitkään. Monet uskovat, että todella kuumat löylyt ja jääkylmän veden juominen säikäyttävät taudin tiehensä.

Nykytutkijoiden mielestä tulikuuman saunan ja jäisen juomaveden yhdistelmä ei kuitenkaan ole hyväksi keholle.

Vaikka saunan lämpö ja höyry helpottavat kurkkukipua ja nuhaa, kuumeisena sinne ei saa mennä.

Saunan puutteessa helpotusta voi tuoda myös höyryhengitys. Kiehauta vettä kattilassa ja ota se pois liedeltä. Vedä pääsi yli pyyhe ja laita kasvosi kuuman kattilan yläpuolelle.

Vanhan ajan flunssaniksit:

  • Sipulimaito oli suosittu juoma, jossa kuumaan veteen lisättiin maitoa ja sipulinpalasia. Sen juominen avaa tehokkaasti tukkoista nenää ja helpottaa kipeää kurkkua.
  • Myös muut kuumat juomat, kuten itse tehty mustaherukkamehu toimivat luonnonmukaisina flunssalääkkeinä.
  • Sipuleita lisättiin myös pilkottuna sängyn viereen lautaselle, jotta tukkoinen nenä aukeaisi. Liian lähelle silmiä vahvantuoksuista sipulia ei kuitenkaan saa laittaa, jotta se ei tee oloa entistäkin hankalammaksi.
  • Asettele niitä siis vaikkapa yöpöydällesi, jos olo on nuhainen.
  • Myös korvakivun poistossa luotettiin sipulin voimaan - yksi rengas asetettiin korvan ympärille poistamaan tulehdusta.
  • Korvaan saatettiin myös puhaltaa tupakansavua, jotta se parantuisi. Nykytiedon valossa tämä tapa on kuitenkin jäänyt onneksi unholaan.

Hannele Lampela/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme