Mainos

Haaveiletko unelmien omakotitalosta järven rannalla? Näin hulppeita koteja nousee nyt Mikkeliin

Suomalaisten rakentamisen trendeissä nähdään nyt tehokkaasti hyödynnettyjä neliöitä, tummanpuhuvia keittiöitä ja viihtyisiä terasseja.

Asuntomessut järjestetään tulevana kesänä Mikkelissä. Vielä huhtikuussa monessa Saimaan rannalle nousevista kohteista on täysi tohina päällä, kun kaivinkoneet jylläävät pihamailla ja sisustaminen on pitkälti vasta suunnitelman tasolla.

Mikkelissä erilaisten perheiden itselleen rakentamissa unelmien kodeissa toistuu kuitenkin jo selkeästi havaittavia rakentamisen trendejä. Tässä katsaus suomalaisen rakentamisen kuumimpiin trendeihin Mikkelin asuntomessualueelta.

1. Keittiö on kokkaajan unelma

Asuntomessujen asukasbarometri kielii siitä, että suomalaisen kodin sydän ei välttämättä enää olisikaan keittiö, vaan olohuone. Viihtyisät oleskelutilat näyttävätkin syrjäyttäneen keittiön kodin keskeisimpänä ja tärkeimpänä paikkana. Tupakeittiöitä on suosittu jo vuosia, mikä näkyy ehdottomasti myös Mikkelissä.

Mitä tulee keittiöihin, valmistuu Mikkelin messukohteisiin kauniita keittiöitä, joissa mahtuu takuulla kokkaamaan isompikin perhe. Keittiötrendeissä musta väri on ehdottomasti suosituin niin mattana, puunsyyt paljastavana kuin kiiltävänä versiona. Saarekkeet ovat myös tulleet osaksi suomalaisia keittiöitä.

2. Suomalaiset suosivat tehokkaita neliöitä

Suomalaisissa kodeissa harvoin koreillaan yltiömäisillä neliömäärillä, mikä näkyy myös Mikkelissä. Asuntomessukohteissa on neliöitä 56–266 eli keskimääräinen neliömäärä on 161. Suuri osa Mikkelin kodeista on omakotitaloja eli neliömäärissä ollaan tosiaan maltillisia.

Suomalaiset eivät halua koteihinsa hukkaneliöitä, mutta yhteisiin oleskelutiloihin halutaan kuitenkin tilan tuntua ja avaruutta. Suuret ikkunat tehostavat efektiä lähes jokaisessa kohteessa.

3. Ulkotiloihin panostetaan enemmän kuin koskaan

Terassien rakennus käy jo vilkkaana Mikkelissä, jossa lähes jokaisesta kohteesta on onnistuttu saamaan maisema myös Saimaalle. Terassit saavat olla kookkaita, ja parhaassa tapauksessa niitä rakennetaan useampaan tasoon. Lisäksi ulkoporealtaat, paljut ja uima-altaat toistuvat monen rakennuttajan haaveissa ja näitä tullaan näkemään myös Mikkelin kodeissa.

4. Vaatehuoneet tekevät paluun

Vaatehuoneita rakennettiin erityisesti pari vuosikymmentä takaperin pienehköihinkin asuntoihin, kunnes kiinteät kaapistot tuntuivat yleistyvän hetkeksi. Nyt vaatehuoneet tekevät selvää paluuta. Mikkelissä nähdään niin ylellisiä walk-in-closet -tiloja kuin jokaiseen makuuhuoneeseen liitettyjä näppäriä omia vaatehuoneita.

5. Kodinhoitohuoneissa päällimmäisenä käytännöllisyys

Pyykinpesukoneita ja vaatehuoltoa ei välttämättä enää yhdistetä samaan tilaan kylpyhuoneen kanssa, vaan yhä useampi haluaa kotiinsa erillisen kodinhoitohuoneen. Käytännölliset ratkaisut tuntuvat elävän monen unelmissa: pyykkikoneet integroidaan kaapistoihin ergonomiselle korkeudelle ja laskutilaa varataan reilusti vaikkapa pyykinviikkaukselle.

6. Vieraat halutaan majoittaa mukavasti

Vuodesohvien sijaan omakotitalounelman rakentajat suosivat yhä useammin erillistä vierashuonetta, joka voidaan jakaa myös työskentelylle. Vieraille, aikuisille lapsille ja lapsenlapsille sekä muille kyläilijöille halutaan selvästi tarjota mukavat oltavat. Vieraiden viihtyvyys tuntuu tärkeältä asialta uutta kotia suunnitellessa.

7. Älyratkaisuja nähdään yhä enemmän

Älykotiominaisuuksien ennustetaan yleistyvän vauhdilla myös suomalaisissa kodeissa. Mikkelissä ratkaisuja tullaan näkemään useissa kohteissa kodin turvajärjestelmistä integroituihin musiikintoistolaitteisiin. Asuntomessukohteissa on päässyt jo vuosia ihastelemaan älykkäitä ratkaisuja ja sama teema jatkuu myös Mikkelissä.

8. Maisema on suomalaisille tärkeä

Asukasbarometrin mukaan kauniit näkymät kodin ikkunoista ja terasseilta ovat todella merkityksellisiä suomalaisille. Tämä näkyy myös Saimaan rannalle valmistuvista asuntomessukohteista: lähes jokaisesta kodista on onnistuttu saamaan näkymät kauniille Saimaalle, vaikka vain muutamalla kohteella on omaa rantaviivaa tontillaan. Tehokkaalla suunnittelulla ja tontin parhaita puolia hyödyntämällä on kuitenkin onnistuttu avaamaan ikkunoista maisemataulunäkymät järvelle.

9. Lapset mukana suunnittelussa

Yhä useammin lapset otetaan mukaan uuden kodin suunnitteluvaiheeseen. Lasten toiveita ja tarpeita halutaan kuulla ja toteuttaa. Useampikin rakennuttajaperhe kuvailee kodistaan löytyvän lasten oma valtakunta.

10. Tummat sävyt ja puu luovat tunnelmaa

Valkoisten pintojen ja vaalean puun sijaan Mikkelissä nähdään paljon mustaa, harmaata ja lämpimän sävyistä puuta. Esimerkiksi kylpyhuoneisiin ja saunoihin luodaan kylpylätunnelmaa tummilla kaakeleilla tai ylellisellä marmorilla.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot