Mainos
Mainos

Haaveissa huikeat halloween-bileet? Nappaa täältä hauskat ideat!

Halloween on etenkin amerikkalaisten suosima juhla, mutta moni viettää sitä jo Suomessakin. Vietä vuoden pelottavinta iltaa karmaisevan onnistuneissa juhlissa ystävien ja perheen kesken.

Pyhäinpäivän aattona vietettävä halloween rantautuu hiljalleen myös Suomeen. Järjestä upean karmaisevat juhlat perheesi ja ystäviesi iloksi. Tee illasta näyttävä, sillä nyt on aika panostaa koristeluun ja pukeutumiseen: aaveiden ja noitien yö on tunnettu näyttävistä puvuistaan ja kammottavista koristeluistaan.

Naamiaiset naurattavat

Pukeutuminen pelottaviksi satu- ja elokuvahahmoiksi on halloweenin ykkösjuttu, joten yllytä ystäviäsi keksimään mitä kammottavimpia rooliasuja. Voit myös rajata naamiaisten teemaa esimerkiksi valkokankaan pelottavimpiin pahiksiin tai maailman kuuluisimpiin aaveisiin, eli edesmenneisiin julkkiksiin. Liian tiukaksi illan aihetta ei kuitenkaan kannata rajata, jotta vieraat saavat käyttää mielikuvitustaan vapaasti.

Hui mikä noutopöytä!

Tarjoilupöytä on aina illan pääosassa, joten panosta siihen erityisesti. Hanki musta, violetti tai verenpunainen pöytäliina, tai levitä pöydälle sopivanvärinen lakana. Voit myös hankkia askarteluliikkeestä pieniä yksityiskohtia, kuten tekojalokiviä tai mustia korpinhöyheniä, ja ommella ne kiinni kaameaan pöytäliinaasi.

Älä tuhlaa rahojasi kukkiin, sillä kuivuneet oksat ja syksyiset lehdet sopivat tähän tarkoitukseen paljon paremmin. Muista kuitenkin, että kynttilät ja kuivat lehdet eivät ole pitopöydän paras idea.

Kiinnitä huomiota valaistukseen myös muuten, sillä kunnon kauhutalosta ei löydy kirkkaita valoja. Kynttilänvalo on kaunis, mutta ei kovin paloturvallinen, joten hyödynnä jouluvalojasi jo nyt tai hanki pieniä led-valoja kotisi kaunistukseksi. Jos kuitenkin päätät käyttää perinteisiä kynttilöitä hanki niille kunnolliset alustat, tai asettele ne vaikka erilaisiin maljakoihin ja lasipurkkeihin.

Koristele kurpitsoilla

Kaiverretut kurpitsat kuuluvat ehdottomasti halloweenin ykköskoristeisiin. mutta mikäli haluat päästä helpolla, löydät erilaisia lamppuja ja valmiiksi kaiverrettuja kurpitsoja myös erilaisista sisustus- ja askarteluliikkeistä, kuten Tiimarista.

Muista hyödyntää ullakolta ja kirpputoreilta löytyvät aarteet:, kuten korkeat kyntteliköt, puiset aarrearkut ja vanhat avaimet. Tämän juhlan koristelussa ei mikään ole mahdotonta, tee vaikka valkoisista lakanoista hurjia kummituksia lentelemään ympäri taloasi ja nukkeperheestä aavelapsia vehnäjauhojen avulla. Käytä mielikuvitustasi ja hae inspiraatioita kauhuelokuvista.

Valmiiden koristeiden parhaimmistoa ovat yllättävän aidon näköiset ja inhottavat ötökät, sekä hämähäkinseitti, jonka avulla saa aavemaista tunnelmaa luotua edullisesti koko kotiin.

Hannele Lampela/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot