Mainos
Mainos

"Haisee täydelliseltä itsekkyydeltä" – nainen valitsi luksusasunnon vauvan sijaan

Itsekkääksi kutsuttu nainen kirjoitti lehteen artikkelin valinnastaan otsikolla ”Tein valtavan uhrauksen ostaakseni unelmakotini”.

Opettaja ja kahden lapsen äiti Sarah Scott valitsi upean asunnon kolmannen lapsen sijaan. Valinta on luonnollisesti hermostuttanut internetin, kertoo muun muassa Daily Mail.

Scott kirjoitti Elle Decor -lehteen artikkelin valinnastaan otsikolla ”Tein valtavan uhrauksen ostaakseni unelmakotini”. Scott kertoo, että hänellä ja hänen miehellään on varaa vain kahteen lapseen, koska he halusivat rakentaa täydellisesti varustellun unelmakodin perheelleen. Scott ei kuitenkaan enää kaipaa kolmatta lasta.

Scott harmittelee artikkelissaan sitä, että perheellä on varaa vain yhteen lomaan vuodessa. Jos perheeseen hankittaisiin uusi lapsi, loman mahdollistavasta lomaosakkeesta pitäisi luopua; lisäksi Scottin pitäisi mennä takaisin töihin.

Naisen mukaan perhe on budjetoinut menonsa tarkasti niin, että heillä on varaa esimerkiksi ajettavaan ruohonleikkuriin, puutarhatarvikkeisiin ja pihan aitaamiseen.

"Tämä on ”voi minua parkaa” -tarina"

Nettikansa ymmärrettävästi repesi Scottin tunnustuksista. 26-vuotias kohdunpoiston ja useita keskenmenoja läpikäynyt Christina Anderson ilmoitti Scottille, ettei unelma-asunto varsinaisesti estä lapsen saamista.

– Älä käyttäydy kuin se olisi joku uskomaton uhraus, tai että menetyksen kokemus on niin lävistävä, että se sekoittaa elämäsi, Anderson kirjoitti.

Toisen kommentoijan mukaan Scottin uhraus ei ole uhraus, koska amerikkalaisista vain 54 prosenttia kykenee ylipäätään pitämään viikon loman. Kolmas, Amanda Dodds-Hooson -niminen kommentoija totesi, ettei Scottin tarinassa ole pointtia.

– Tämä on ”voi minua parkaa” -tarina, joka haisee täydelliseltä itsekkyydeltä. Ajattele naisia, jotka eivät voi saada lapsia sen sijaan, että määkisit kohtusi särkevän kolmannen lapsen perään, kommentoija sanoo.

– Maailman pienin viulu soittaa surullisinta kappaletta surullisimmalle valkoiselle rouvalle. By-hyy. Olen pahoillani, mutta olen kohtuuttoman vihainen luettuani tämän alentuvan, oikeutetun, itsevoimauttavan hölypölyn, Heather Bernklau -niminen nainen kuvasi.

"Muun maailman näkökulmasta tällä naisella vaikuttaa olevan kaikkea"

ABC News ruoti Scottin tarinaa televisiossa asti. Yahoo parenting -nettisivun Elise Solé muistuttaa, että kaikki on suhteellista.

– Muun maailman näkökulmasta tällä naisella vaikuttaa olevan kaikkea, mutta hänestä ei tunnu siltä. Kaikenlaisten perheiden hyväksyminen on ainoa tapa, joka lopettaa vanhemmuuteen liittyvän sodan, hän totesi ohjelmassa.

Ohjelman asiantuntijoiden mukaan moni vanhempi miettii tarkasti monen lapsen hankintaa, sillä yhden lapsen kasvattaminen 18 ikävuoteen asti maksaa noin 245 000 dollaria eli noin 239 000 euroa. Kun lapsia on useampia, hinta alkaa laskea: toisen lapsen kasvattaminen on jo 25 prosenttia halvempaa.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme