Mainos
Mainos

Hajuongelma keittiössä

Keittiömme sijaitsee kahden ulkoseinän kulmauksessa, talon päädyssä. Toisella seinällä keittiökaapit, toisella seinällä ikkuna. Alakaapistosta maan alta on tullut selvää, kellarimaista maan hajua noin kahden vuoden ajan. Kosteusmittaukset otettu kaapiston ja vesipisteen edestä, puoli vuotta sitten. Mittaustulos: ei kosteutta. Talo on 30 vuotta vanha tiilitalo. Räystäskourut ovat puuttuneet, ja ne on asennettu vasta kaksi vuotta sitten. Olemme siis ostaneet vanhan talon.

Hajuongelma vaivaa todella paljon mieltäni. Mistä se voi johtua ja mitä sille voi tehdä? Meillä on kaksi pientä lasta ja olen miettinyt miten tällainen haju vaikuttaa mahdollisesti terveyteemme. Sisäilmamittauksetkin on tehty, eikä niissä todettu mitään hälyttävää.

En tiedä, enkä näkemättä osaa sanoa mistä haju tulee, mutta kummastuttaa ilmauksesi "alakaapistosta, maan alta". Mikä on maan alla, kaappiko, vai lattia, jonka päällä kaappi on. (Siis maan pinta on ulkopuolella lattian tasoa ylempänä) vai onko niin, ettei kaappien alle ole valettu lattiaa ollenkaan, vaan siellä on maapohja. Ota yhteyttä paikkakuntasi asiantuntijoihin, kirjeitse tämä asia ei ratkea.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme