Mainos
Mainos

”Hän puhuu itsemurhasta, eikä hän ole edes kahdeksaa” – koulukiusatun pojan isältä koskettava vetoomus

Poikkeavan ulkonäön vuoksi koulukiusatuksi tulleen pojan isä toivoo, että vanhemmat opettaisivat lapsilleen ennen kaikkea suvaitsevaisuutta. 

Kun isä Dan Bezzant sai kuulla, mitä hänen poikansa oli joutunut kokemaan kesken tavallisen koulupäivän, hän murtui kyyneliin. Koululta tulleen puhelun mukaan poika oli ollut syömässä, kun kolme vanhempaa poikaa olivat tulleet hänen luokseen ja ryhtyneet nimittelemään poikaa hirviöksi. Vaikka opettaja oli puuttunut tilanteeseen nopeasti, tämän kuuleminen vaikutti isään syvästi.

Yksikään vanhempi ei taatusti halua kuulla, että heidän lastaan kiusataan, mutta tämän perheen tapauksessa nimittelyn vaikutus on tavallista voimakkaampaa – vaikkakin valitettavan yleistä. 

Syyskuun lopussa kahdeksan vuotta täyttävä Jackson kärsii nimittäin harvinaisesta synnynnäisestä sairaudesta nimeltä Treacher Collins -oireyhtymä, joka ilmenee muun muassa kallon- ja kasvoluiden luustomuutoksina. Poikkeavan ulkonäön lisäksi oireyhtymä aiheuttaa ongelmia myös kuulo- ja näköaisteissa.

Isä kertoo, että poikkeavan ulkonäön vuoksi poika joutuu usein tuijotusten ja ilkeiden kommenttien kohteeksi, vaikka hän ei niitä missään nimessä ansaitsisi. 

Haluaa vanhempien tuntevan piston rinnassaan

Koululta tulleen puhelun jälkeen isä päätti laittaa kiusaamiselle pisteen ja julkaista julkisen vetoomuksen poikansa kiusaamista vastaan.

– Sydämeni on palasina ja tuntuu, kuin sieluni olisi revitty ulos rinnastani. Tämä kaunis nuori mies on poikani Jackson, joka joutuu kärsimään jatkuvasti haavoittavista kommenteista ja huomiotta jättämisestä, aivan kuin häntä ei olisi olemassa. Koulutoverit haukkuvat häntä päivittäin rumaksi, friikiksi ja hirviöksi, isä kertoo postauksessaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kaikki nämä sanat ja teot ovat johtaneet siihen, että poika joutuu kokemaan äärimmäistä yksinäisyyttä. Poika on kertonut isälleen, että kaikki vihaavat häntä, ja että häntä heitellään kivillä ja tönitään jatkuvasti. 

– Hän puhuu itsemurhasta… eikä hän ole edes kahdeksaa! Bezzant kertoo poikansa kärsimyksistä.

Lievittääkseen poikansa kokemaa tuskaa, isällä on kaikille yksi pyyntö; miettikää, mitä jos hän olisi teidän lapsenne. Hän pyytääkin lisäksi kaikkia vanhempia opettamaan lapsille suvaitsevaisuutta ja rakkautta, sitä, mitä erityislapsi tarkoittaa.

– Haluan vanhempien näkevän päivitykseni ja tuntevan piston rinnassaan. Tämä lapsi voisi olla kuka tahansa missä tahansa. Opettakaa lapsianne ja tehkää heille selväksi, että kiusaaminen ei ole ok, Bezzant toteaa.

Päivityksen ansiosta Bezzant sai tietää lähistöllä asuvan myös kaksi muuta perhettä, joiden lapsilla on todettu myös Treacher Collins -oireyhtymää, ja perheet ovatkin suunnitelleet tapaavansa pian toisensa.

– En uskonut, että yksinkertainen Facebook-päivitys voi kasvaa näin isoksi. Toivon vain, että se auttaa. Jackson ei ehkä näytä samalta kuin ”normaali” lapsesi, mutta hän on hyvä poika ja hänellä on valtava sydän. Se on asia, joka merkitsee, Bezzant toteaa.

Lähde: Fox8

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme