Mainos
Mainos

Hanki kevät- ja kesämuotia ilmaiseksi – ja kaupan päälle seuraa!

Oma vaatekaappi näyttää aika ajoin liian tutulta ja tylsältä. Vaatteita ei osaa enää yhdistellä uudella tavalla ja varsinkin vuodenaikojen vaihtuessa kaipaa päälleen jotain uutta.

Kevääksi ja kesäksi on mahdollista uudistaa omaa vaatekaappia ilmaiseksi ja vieläpä hyvässä seurassa.

Kavereilleen voi nimittäin järjestää vaihtokauppabileet. Ideana on, että jokainen tuo mukanaan sovitun määrän vanhoja vaatteita, jotka kaverit voivat sitten ottaa uudelleen käyttöön. Vaihtokauppa toimii, koska yleensä kaveri näkee vaatekappaleesi aivan uusin silmin.

1) Hoida kutsut vaihtokauppabileisiin vaikka kymmenelle kaverillesi. Ilmoita kutsussa minimimäärä mukaan otettaville vaatteille. Vaatteet on hyvä pestä ja silittää edustavimmilleen. Kerro kutsussa, keskitytäänkö vaihtokauppabileissä esimerkiksi vain kuluvan sesongin vaatteisiin.

2) Asettele pestyt ja silitetyt vaatteet kauniisti esille. Järjestele olohuoneeseen rekkejä, koreja ja hyllyjä vaatteiden esillepanoa varten. Muista myös henkarit.

3) Iso peili on kätevä: siitä kaverit voivat mallailla valitsemiaan vaatteita.

4) Jokainen vieras valitsee vuorollaan yhden vaatteen. Ne vaatteet, jotka eivät kelpaa kellekään, voi viedä myöhemmin keräykseen.

5) Vaihtokauppabileissä makutuomareita piisaa. Ottakaa tästä ilo irti ja stailatkaa toisianne. Tunnelmaa voi luoda myös tarjoamalla vaikkapa tervetulomaljat ja levittämällä kapean maton catwalkiksi keskelle huonetta.

6) Vaatteiden lisäksi kavereita voi pyytää tuomaan tarpeettomaksi jääneitä asusteita: koruja, vöitä, huiveja, kenkiä, pantoja, hiuskoristeita ja hattuja. Asusteiden ja "uusien" vaatteiden avulla voi koota mahtavan kokonaisuuden.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot