Mainos
Mainos

Hanki täydelliset pihakalusteet alennusmyynneistä: Näihin kannattaa kiinnittää huomiota!

Kesäkeleillä ja aleilla on hyvä aika hankkia pihakalusteet. Ihanat pihakekkerit odottavat!

Parhaat materiaalit

Tukevat puupinnat ja metallit, kuten päällystetty alumiini ja tiikki ovat suosittuja materiaalivalintoja pihan ruokailuryhmälle. Erityisesti tiikkipuuta pidetään puumateriaaleista kestävimpänä. Kaiken lisäksi auringonvalolle ja sateelle altistuminen antaa tiikkiryhmälle kauniin patinoituneen ulkonäön.

Monipuolisuus

Alumiini soveltuu parhaiten kausiluontoiseen käyttöön, sillä se on erittäin kevyttä mutta silti vankkaa. Maalattuja versioita voi myös saada useissa eri värivaihtoehdoissa, jolloin ruokailusettisi on monipuolisempi. Myös rottingista ja pajusta valmistetut ulkokalusteet ovat helppoja liikutella ja myös usein mukavia istua.

Päätä koko

Ruokailuryhmäsi koko riippuu tietysti pihasi koosta. Pienille pihoille ovat parhaita tilaasäästävät bistro-tyyliset ratkaisut, jotka sisältävät aina yhden pienen pöydän ja kaksi tuolia. Jos kuitenkin aiot järjestää illalliset muillekin kuin puolisollesi, on koko ruokailuryhmän ostaminen välttämätöntä. Ryhmän koko voi olla kuinka suuri tahansa - vain pihasi pinta-ala on rajana!

Pintamateriaalit

Puiset pöytätasot vaativat vähiten huoltoa, sillä ne on helppo pyyhkäistä puhtaaksi mietoon saippualiuokseen kostutetulla rätillä.

Metalliset pöydät taas kannattaa pitää poissa suorasta auringonpaisteesta, sillä auringon porottaessa niihin tarpeeksi kauan pinta muuttuu polttavan kuumaksi! Jos pihallasi ei ole varjoa, voit hankkia päivänvarjon pöytäsi suojaksi.

Myös lasipintaisella pöydällä saa aikaan kauniin kattauksen ja raikkaan terassin. Lasi on erittäin helppoa pitää puhtaana. Muistathan kuitenkin olla varovainen lasipöydän kanssa, sillä sen rikkoutumisen riski on suuri. Lasipöytä kannattaa myös siirtää pois pihalta talven ajaksi.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme