Mainos
Mainos

Harraste- ja varastohuoneen uusi ilme

Muutoksen suunnittelija Marianne Sundell.

Omakotitalon kellarissa sijaitseva varastohuone on kaaoksen vallassa ja kaipaa kipeästi muutosta. Käyttämätön punnerruspenkki vie suurimman osan lattiapinta-alasta.


Talon lattialämmityksen jakotukit ja talotekniikka sijaitsevat esillä varastohuoneessa ja osin piilossa komeroissa. Tila kaipaa selkeät kulkuväylät, koska sen läpi kuljetaan myös lämpimään autotalliin. Huoneella on siis myös osittainen eteisen rooli.

Kuva ennen muutosta.

Seinällä oleva peili lisää tilantuntua, mutta muutoin sen kiinnitystapa seinään ei miellytä nuorta perhettä. Huone tuntuu hyvin synkältä, koska yleisvalaisimia ei ole asennettu. Muutoksessa toivotaan säilytyskalusteita, joiden avulla huoneeseen saataisiin pukeutumistilana toimiva vaatehuone sekä sisä- että ulkovaatteille. Toiveena olisi myös, että huoneeseen saataisiin tilaa nyrkkeilyharrastukselle.

Huone jaettiin kahteen osaan. Tilanjakajana toimii Domus keittiöiden Villa-mallistoon kuuluvat kalusteet, joita ryhdittävät sivuilla ja yläosassa 5cm leveät päätyelementit. Elementtien avulla kaappirivistö näyttää ryhdikkäältä ja mustat lasiovet näyttävät kehystetyiltä ja arvokkailta. Kaapistot eivät jatku kattoon asti, jottei tilasta tule visuaalisesti liian käytävämäinen. Ratkaisu antaa ilmavuutta tilojen välille ja samalla komeroiden yläosaan saatiin sijoitettua loisteputkia, jotka antavat huoneisiin epäsuoraa valoa. Muutoin valaisimina toimivat modernit kattoplafondit, joista tulee tasaista varjotonta valoa tilaan.

Säilytyskaapeissa on tilaa nyrkkeilyvarusteille ja kuntoiluvaatteille. Lisäksi perheen pitkäaikainen haave uudesta kylmälaitteesta toteutettiin. Virvoitusjuomia ei enää saunan yhteydessä tarvitse hakea yläkerrasta, vaan nyt niillä on paikka alakerrassa. Tilaa saatiin myös tarvittaville astioille, pyyhkeille ja vieraslakanoille.

Nyrkkeilytilasta tehtiin selkeä ja avoin. Patinoituneen nyrkkeilysäkin yhteyteen hankittiin uusi iso kehystetty peili, josta voi harjoitellessa seurata liikeratoja. Huoneeseen sijoitettiin vanha punosmatto, nyt lattialla on mukava venytellä. Rahit toimivat tarvittaessa istuimina. Talotekniikkaa piilotettiin mustien verhopaneeleiden taakse, samalla verhot tuovat tilaan pehmeyttä. Musta sävy tuo tarvittavaa kontrastia ja syvyyttä hyvin pähkinän sävyiseen sisustukseen. Lattia on Orient Occidentin pähkinä laminaattia, joka jatkaa kellarikerroksen muiden tilojen väriskaalaa. Seinät saivat pintaansa harmaaseen taittavan Borås paperitapetin, joka antaa kaivattua viileyttä lämpimien sävyjen vastapainoksi.

Vaatehuoneen yhteyteen hankittiin silityslauta ja huoneen takaosassa sijaitseva vesipiste otettiin käyttöön. Roiskesuojaksi asennettiin seinälle musta lasilevy. Mitoitus suunniteltiin siten, että silityslautaa voi käyttää sekä oikea- että vasenkätinen. Sähköpääkeskus saatiin kaappien taakse piiloon ja komerosyvyydeksi valittiin 40 cm, jotta vaatehuoneen koko saatiin riittävän väljäksi. Taso työntyy osittain kaapin sisään, jotta silitysraudalle saatiin säilytyspaikka.

Komeroissa on ulkoiluvaatteita ja kenkiä ja avo-osassa arkikäytössä tarvittavia vaatteita. Säilytysjärjestelmäksi valittiin Elfa Decorin mustat kalusteet. Järjestelmästä rakennettiin helposti muunneltava kokonaisuus, näin saatiin koko nurkka hyödynnettyä. Tilanjakajan takaseinä on huoliteltu taustalevy järjestelmällä.

Tuotetiedot:

  • Kaappien rungot: Profil-sävyrungot (1,8 mm paksu ABS-reunanauhoitus)
  • Taso: Pähkinä Decor-laminaattitaso 39 mm (reuna ABS-nauhoitettu)
  • Kaapinovet: pähkinänsävyinen sileä Profil-ovi tai musta alumiinikehyksinen lasiovi
  • Vetro-sokkeli, taustalevyt ja päätyelementit: Profil pähkinä
  • Laatikostot Tandembox-mekanismilla, vaimentimilla ja ulosvedettävä silityslauta
  • Vedin: PV-alumiini profiilivedin ovi korkeuden /leveyden mukaan
  • Valaisin: Savo Design 82203+82030
  • Allas: Stala monitoimiallas P40PT
  • Hana: Damixa Merkur
  • Kodinkoneet: Aeg - Electrolux
  • Kokonaisuus: 7.780,-
  • Tiedustelut: Domus Center / Tiia Helander 0207100437, www.domus.fi ja www.villa-keittiot.fi
  • Jälleenmyynti: Domus-Centerit ja Villa-myymälät kautta maan
  • Kalusteiden asennustyöt: Tero Ojanaho 040-5736427
  • Elfa Decor -säilytysjärjestelmä kokonaisuus, sävy:platina / wenge.
  • Kokonaisuus: 1450,-
  • Tiedustelut: Elfa Finland Oy, Espoo 09-8678980, info@elfa.fi, www.elfa.com
  • Jälleenmyynti: Hyvin varustetut rautakaupat ja Kodin Ykköset kautta maan
  • Woodnotes pyöreä Cool tyyny/rahi (kitti/musta), 367,-
  • Monsterrat sisustustyyny 45x45, 62,-
  • Woodnotes verhopaneeli, Vista 21399 (lev 200 cm), 88,-/ m
  • Nyrkkeilysäkki Trinity, 809,-
  • Jälleenmyynti: Vepsäläinen, Espoo 020 7801 471, www.vepsalainen.com, www.woodnotes.fi
  • Orient Occident Quick Step laminaatti, QS 800 LP U-1043 pähkinä (laminaatin kiiltoaste: öljytty / himmeä), 26,- / m2
  • Combi 3 mm PE + DPM, aluskate
  • Tiedustelut: Orient Occident, Espoo 09-260660, www.orientoccident.fi/quick-step
  • Jälleenmyynti: Rautakaupat kautta maan
  • Borås EasyUp tapetti, malli: Etage, sävy: B2134
  • Jälleenmyynti: Värisilmä myymälät kautta maan, www.varisilma.fi
  • Tapetointi- ja laminaatin asennustyöt: Maalaus ja Rakennus P.Pakarinen, 0400-441457
  • Myrtle loistepuitkivalaisin 88 cm 45,-
  • Dorthy kattovalaisin, koko: 370x370x68 mm 81,-
  • Tiedustelut: Philips Consumer Luminaires, Vantaa, 09-8676336
  • Tuotetietoja: www.massive.eu
  • Jälleenmyynti: Valaisin ja rautakaupat kautta maan

(T.i.l.a. 2.4.2008)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme