Mainos
Mainos

Helppoja herkkuja yllätysvieraille

Yllätysvieraita tulossa kylään tai muuten vaan tekee mieli panna pöytä koreaksi – mutta ilman tuntien vaivannäköä? Kokeile ihanan helppoja reseptejä, joissa pohjana käytetään valmiita pakastetaikinoita.

Ihanien kakkujen ja pikkuleipien valmistaminen ei vaadi tuntien työtä. Tämän tietää myös Maikkarin Leivontanurkan luotsi Arja Savela. Hän kannustaa jokaista käyttämään rohkeasti apuna pakastealtaasta löytyviä valmistaikinoita.

Tee vierasvaraksi suloisia ja näyttäviä vaniljaisia raparperipikkuleipiä tai yllätä ystäväsi keväisellä jäätelöannoksella, jonka kruunaavat suklaamurotikut!

Mustikkapullat

Jos pakkasessa on vielä viime vuoden mustikoita, leivo niistä maistuvia mustikkapullia.

16 kpl

1 pkt Myllyn Paras Pullataikinalevyjä

4-5 dl vadelmia, puna- tai mustaherukoita, mustikoita tms.
2 rkl Myllyn Paras Sämpyläjauhoseosta
noin 1 dl hillosokeria

Pinnalle:
munaa voiteluun
raesokeria

Leikkaa hieman sulaneet taikinalevyt kahtia. Nosta taikinaneliöt uunipellille leivinpaperin päälle väljästi.

Anna levyneliöiden kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa, esimerkiksi 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (noin 45 minuuttia).

Sekoita marjat, sämpyläjauhot ja hillosokeri kulhossa. Paina jokaisen kohonneen pullaneliön keskusta alas jauhoihin kastetulla juomalasilla tai sormin. Voitele pullien reunat munalla. Laita syvennykseen sokeri-jauhotettuja marjoja.

Ripottele reunoille halutessasi raesokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia kauniin värisiksi.

Kevään pirteitä makuja pikkumakeisiin

Pakastealtaasta löytyvät valmistaikinat antavat kotikokille rajattomasti valinnanvapauksia. Yhdestä taikinasta voi tuunata lukemattomia eri reseptejä. Esimerkiksi murotaikinasta on moneksi:

Tee murotaikinastamarja- ja hedelmäpiiraita, sydämellinen muromisu tai yhdistele murotaikinaa pullataikinaan ja taio suklaacookies-bostonkakku!

Suklaamurotaikinasta puolestaan saa valmistettua vaikkapa tämän ihastuttavan pikantin kirpeän ja makean herkkuyhdistelmän:

Greippi-suklaapiiraat

12 kpl
1 pkt Myllyn Paras suklaamurotaikinaa (400 g)
Täyte:
1 tlk sitruunarahkaa (200 g)
1 tlk mascarponejuustoa (250 g)
½ dl sokeria
2 munaa
1 prk greippilohkoja (540 g/295 g)

Ota taikinalevyt sulamaan erilleen. Jaa molemmat sulaneet levyt kuuteen osaan ja taputtele palaset pienien silikoni- tai metallipiirakkavuokien pohjille ja reunoille. Valmista täyte sekoittamalla rahka, mascarpone, sokeri ja munat keskenään. Valuta greippilohkot ja paloittele puolet niistä. Jätä loput koristeluun. Jaa täyte vuokiin. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla 20–25 minuuttia vuokien koosta riippuen. Nosta piiraat jäähtymään ritilälle. Poista varovasti vuoat ja koristele piiraat greippilohkoilla.

Vinkki: Kokeile piiraisiin säilykeaprikoosia, -mangoa tai -persikkaa.

Teksti: MTV3
Kuvat: Myllyn Paras

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme