Mainos
Mainos

Helsingin töhryjen poisto jatkuu yhteistyössä

Helsingin rakennusviraston työ asuinympäristöä rumentavien graffiti-töhryjen ja tagien poistamiseksi jatkuu myönteisin tuloksin Helsingissä. Kaupungin kiinteistölautakunta päätti tiistaina, että kiinteistövirasto hyväksyy yhteistoimintasopimuksen jatkamisen rakennusviraston kanssa ja Stop Töhryille -hanke saa kolme miljoonaa markkaa rahaa tänä vuonna.

Summa on sama kuin kahtena aikaisempana vuonna. Rakennusviraston osuus on 10 miljoonaa markkaa, ja Helsingin energia on mukana miljoonalla markalla.

Stoppia töhryille ryhdyttiin laittamaan vuonna 1998. Nyt hanke ulottuu kaikkialle Helsingissä eli 70 kaupunkialueeseen. Aloitteet ovat yleensä lähteneet asukkaista. Mukana on ollut myös aktiivisia isännöitsijöitä, asunto-osakeyhtiöitä ja kaupunginosayhdistyksiä. Projektinjohtaja Matti Virkamäki HKR:stä sanoo töhryjen määrän pudonneen keskimäärin 57 prosenttia. Hankkeen kohteena ovat kaupungin omistamat kiinteistöt, puistoalueet ja metsät.

Rakennusviraston työ alkaa yleensä alueen kartoittamisella ja siivouksella. Sen jälkeen siivotaan töhryjä sitä mukaan kun niitä tulee. Jatkuvaa siivousta tehdään periaatteessa kahden viikon välein, mutta talvella hitaammin kylmyyden vuoksi.

Toukokuussa toteutetaan viikolla 20 kampanja, jolla houkutellaan yksityisiä kiinteistöjä mukaan toimintaan. Virasto tarjoaa välineet vanhojen töhryjen puhdistamiseen edulliseen hintaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme