Mainos
Mainos

Herkkuja syksyn uutuskirjoista

Helsingin kirjamessuilla oli ensimmäistä kertaa mukana Kirjakeittiö, jossa oikeasti myös kokattiin. Asialla olivat tietysti keittokirjailijat, joilta syntyi jos minkälaista suuhunpantavaa.

Salmiakkimakeisilla ryyditettiin sekä jälkiruokakastiketta että ihanan rapeita keksejä. Yleisö osallistui tapahtumaan paitsi makutuomareina myös omilla ehdotuksillaan.

Salmiakkikastikkeen arveltiin sopivan jäätelön lisäksi myös hedelmien dippaukseen ja jääkarpaloiden lisukkeeksi. Salmiakkiyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Jukka Annala innosti niin läsnäolleita kuin kaikkia muitakin keksimään omia reseptejä. Yhdistyksen avoimessa salmiakkiaiheisessa reseptikilpailussa etsitään outoja, mutta maittavia makuyhdistelmiä. Parhaan ohjeen laatijalle on luvassa melkomoinen määrä suuhunpantavaa.

Ehdotuksia voi lähettää 25. marraskuuta saakka sähköpostitse (ohoi@salmiakki-ry.net) tai kirjeitse (SSYh, Box 204, 00121 Helsinki).

Neljän messupäivän aikana valmistettiin ruokaa myös mm. makkarasta, kaloista ja vihanneksista sekä perehdyttiin kokkauksen saloihin stadin slangilla. Lisäksi opeteltiin tekemään oikein kevyitä aterioita, leipomaan ja sukellettiin historiaan vanhojen roomalaisten ruokamieltymysten kera.

Salmiakkikinuskikakku

4 munan sokerikakkupohja Kostutus: 2 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa tai päärynälientä+sitruunamehua

Väliin: 2 dl kermarahkaa 2 dl kuohukermaa sokeria sitruunamehua 400 g säilykepäärynöitä

Musta kinuski: 100 g lakupaloja 100 g turkinpippureita 1 dl vettä 2 dl kermaa 1 dl fariinisokeria 1 dl tavallista sokeria

Paista tavallinen sokerikakku, anna kakkupohjan jäähtyä. Pane turkinpippurit ja lakupalat veden kanssa tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Anna koneen käydä, kunnes makeiset ovat hienontuneet.

Kaada liemi kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes liemi on sileää. Älä keitä seosta, ettei se kiteydy. Jos liemeen jää sattumia, voit siivilöidä ne pois.

Mittaa kerma ja sokeri kattilaan. Keitä hiljalleen välillä sekoitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Sekoita salmiakkiliemi kinuskiin, anna seoksen jäähtyä. Jaa kakku kolmeen tai neljän osaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahkaan. Mausta sokerilla ja sitruunamehulla. Paloittele päärynät.

Kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla tai päärynämehulla. Levitä pohjimmaisen kakkulevyn päälle kerros päärynöitä ja kermarahkaa. Peitä seuraava levy ensin päärynäpaloilla ja kaada päälle 1/3 kinuskista. Kaada loput kinuskista kakun pinnalle. Ohje: Taina Salovaara.

Kurkkuahven

Kahdelle

500 g nahattomia ahvenfileitä voita paistamiseen 150 g tuoretta kurkkua 1 tl suolaa 3 rkl Rajamäen etikkaa 2 dl kermaa

Leikkaa kurkku hieman tulitikkua paksummiksi suikaleiksi kulhoon. Ripottele päälle suola ja sekoita hyvin. Odota kymmenisen minuuttia. Kaada sitten etikka päälle ja sekoita taas. Anna kurkkutikkujen tekeytyä puolen tunnin ajan.

Jos kalafileet ovat kookkaita, leikkaa ne sopivankokoisiksi paloiksi. Paista fileet voissa kaksin puolin kauniin ruskeiksi. Kaada kurkkutikut liemineen pannuun. Nostele kalapaloja varovasti lastalla niin, että liemi pääsee puikahtamaan kalan alle.

Anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla pari minuuttia. Kaada kerma paistoksen päälle ja kypsennä ruokaa vielä reilu viisi minuuttia. Pidä lämpö melko pienellä, jottei ihanuus pala pohjaan. Älä pane kantta enää pannun päälle. Tarjoa herkku keitettyjen perunoitten kanssa saman tien.Ohje on suomalaisen keittiön ylistäjän Mysi Lahtisen keittokirjasta Intohimot valloillaan

Broilerinrintakääryle juuston ja parmankinkun kanssa

(4-6 annosta)

4 isoa broilerin rintaa a 150 grammaa 4 isoa, ohutta parmankinkun viipaletta 4 isoa, ohutta fontaljuuston viipaletta (tai emmentalia) 30 g voita5-7 rkl valkoviiniä 1 dl tummaa ohutta demi-glace kastiketta (hienoa ruskeaa peruskastiketta oliiviöljyä suolaa ja pippuria

Leikkaa broilerinrinnat pituussuunnassa auki ja lyö ne kelmun välissä ohuemmiksi. Pane päälle ohuet parmankinkkuviipaleet, sen päälle fontaljuuston viipaleet ja kääri tiiviiksi kääröksi. Sido kalastajalangalla. Sivele ohuelti oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Ruskista paistinkasarissa 20 g voita vaaleaksi ja paista kääryleitä sen verran, että saavat väriä. Pane kasari 180-asteiseen uuniin ja kypsennä 10 minuuttia. Kääntele kypsymisen aikana pari kertaa. Ota kääryleet kasarista ja pidä lämpiminä, kääri esim. folioon.

Poista kasarista rasva, kaada siihen viini, kiehauta ja uuta makuaineet pannusta liemeen. Lisää sitten tumma kastike, kiehauta, mausta lopullisesti ja vispaa lopuksi joukkoon 10 g kylmää voita. Siivilöi tarvittaessa.

Poista kääryleistä langat ja leikkaa ne viistoon paksuiksi viipaleiksi. Pane kastike lautasen pohjalle ja aseta viipaleet päälle. Tarjoa lisäksi nauhamakaroneja.

Viinin valinta: sekä puna- että valkoviini käyvät. Punaisessa nuoruutta, helmäisyyttä ja kohtuullista keveyttä eikä juuri tanniineja. Valkoisessa sopivaa täyteläisyyttä eikä voimakasta kirpeyttä.

Ohje on keittiömestari Eero Mäkelän kirjasta Ruoan ja viinin liitto. Viinien luonnehdinnat on laatinut Alkon tuoteasiantuntija Jukka Sopenperä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme