Mainos
Mainos

Hirvikärpäset ovat täällä taas – näin pidät ne loitolla

Marjastajalle tai sienestäjälle tunne on tuttu: jokin liikkuu hiuksissasi, mutta et ole kuullut hyttysten ininää. Pistostakaan ei tunnu, mutta jokin siellä on!

Loppukesä ja alkusyksy ovat oivaa aikaa marjastamiselle ja sienestämiselle. Valitettavasti myös hirvikärpäset ovat samaan aikaan kaikkein aktiivisimmillaan!

Hirvikärpäset pesivät hirvieläimien turkkiin, mutta voivat välillä erehdyksessä hypätä myös metsässä kulkijan hiuksiin. Hirvikärpänen saattaa puraista ihmistä, vaikka se ei voikaan käyttää ihmisverta hyväkseen. Muista, vaikka löytäsitkin hirvikärpäsen hiuksistasi, se ei kuitenkaan muni sinne. Pieni lohdutus?

Hirvikärpäset on helppo pitää loitolla, kunhan vain muistaa varustautua oikeaoppisesti. Näillä vinkeillä saat poimia herkut talven varalle rauhassa.

Pukeudu vaaleisiin

Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kannattaa suosia vaaleita värejä pukeutumisessa, sillä jostain syystä se karkottaa hirvikärpäsiä.

Myös hiusten suojaaminen ensin esimerkiksi vaalealla huivilla ja sen jälkeen vielä esimerkiksi verkkohatulla on kokeilemisen arvoinen kikka.

Haise

Myös vahvat hajut ovat kansanperinteen mukaan hyvä tehokeino, joten perinteisten hyttysmyrkkyjen lisäksi voit ottaa käyttöön voimakkaasti tuoksuvat deodorantit ja pesuaineet.

Esimerkiksi mäntysuovan hierominen metsävaatteisiin toimii hyvin ja aineen saa niistä pois liottamalla ja pesemällä vaatteet. Myös itsensä puhdistaminen ennen metsään menoa kannattaa, sillä hien ja muiden eritteiden hajujen uskotaan houkuttelevan innokkaita kärpäsiä.

Lisäksi monet kertovat hirvikärpästen välttelevän ihmisiä, jotka tuoksuvat valkosipulilta tai vanhalta viinalta.



 

  

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot