Mainos
Mainos

Hoitovastikkeissa luvassa hurja hinnannousu – jopa 10–15 prosenttia

Isännöintiliiton selvityksen mukaan taloyhtiöiden hoitovastikkeissa on luvassa parhaimmillaan jopa 10–15 prosentin hinnannousu. Pääsyyllinen löytyy kaukolämmön korkeammasta hinnasta.

Muun muassa kaukolämmön hinta, kylmät, lumiset talvet ja kiinteistöalan palkkojen nousu vaikuttavat vuoden 2013 aikana hoitovastikkeisiin kautta maan. Isännöintiliiton tekemän selvityksen mukaan esimerkiksi Kuopiossa ja Tampereella vastikkeet nousevat jopa 10–15 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla nousu on noin 5 prosentin luokkaa.

– Viime vuonna vastikkeet nousivat vähemmän, keskimäärin 5–7 prosenttia, toteaa Marina Furuhjelm Isännöintiliitosta.

Pääsyyllinen on kaukolämmön hinta, johon taloyhtiöissä ei voi vaikuttaa. Sen sijaan kulutuskäyttäytyminen voi pelastaa paljonkin.

– Usein käytävillä napistaan siitä, että on liian kuuma tai kylmä, ikkunoista vetää tai hana tiputtaa. On erittäin tärkeää että viesti menee eteenpäin isännöitsijälle tällaisissa tapauksissa sen sijaan, että niistä keskustellaan vain asukkaiden kesken. On tutkittu, että esimerkiksi vähän tiputtava hana voi maksaa taloyhtiölle jopa 900 euroa vuodessa, kertoo Verkkoisännöinti.fin toimitusjohtaja Timo Metsälä.

Näin hoitovastikkeet nousevat vuonna 2013

Lähde: Isännöintiliitto

Kaupunki:

Hoitovastike keskimäärin:

Vastiketta nostettava 2013:

Suurin syy kustannusnousuun:

Helsinki

3,5–4,10 euroa

noin 5 %

Kaukolämmön hinta, kylmät ja lumiset talvet

Espoo

3.2–3,5 euroa

5–10 %

Normaali kustannusten nousu

Vantaa

3–4 euroa

5–10 %

Kaukolämmön hinta, kiinteistöalan palkkojen nousu

Oulu

2,5–3 euroa

5–10 %

Kaukolämmön hinta ja vakuutusten nousu

Tampere

2,5–3 euroa

10–15 %

Kaukolämmön hinta

Turku

3,2–3,5 euroa

5–7 %

Kaukolämmön hinta, korjaus- ja huoltokustannukset

Kuopio

3,4–3,6 euroa

10–15 %

Kaukolämmön hinta

Hannele Lampela/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot