Mainos
Mainos

Homerakennusten sisäilmamittauksia kehitettävä edelleen

Rakennusten sisärakenteissa olevia homekasvustoja ei voida luotettavasti osoittaa mittaamalla mikrosienten sisäilmaan levittämiä kaasumaisia yhdisteitä. Menetelmää on pidetty lupaavana keinona todeta epäilty homevaurio.

Kuopion yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että tutkitut ns. MVOC-yhdisteet eivät ole luotettavia ilmaisimia, koska samoja yhdisteitä vapautuu myös sellaisista kostuneista rakennusmateriaaleista, jotka eivät ole mikrobien saastuttamia.

Filosofian lisensiaatti Anne Korpi on selvittänyt väitöskirjatutkimuksessaan sitä, onko mikrosienten levittämillä yhdisteillä yhteyttä hometalojen asukkaiden ylähengitystieoireisiin. Yhdisteiden on arvioitu selittävän ärsytysoireilua, mutta niiden vaikutusmekanismeista ja yhteydestä havaittuihin oireisiin ei ole kuitenkaan laajalti tutkimustietoa.

Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että sisäilmaan liittyvien terveysongelmien pääasiallinen aiheuttaja on kosteus. Se mahdollistaa mikrosienten ja bakteerien kasvun eri rakennusmateriaaleilla. Mikrosienten kaasumaiset päästöt aiheuttavat silmien ja ylähengitysteiden ärsytystä, jos niiden pitoisuudet ovat riittävän korkeita. Käytännössä homevauriorakennusten sisäilmasta mitatut pitoisuudet ovat kuitenkin satoja kertoja pienempiä.

-Edes yhdisteiden seokset eivät yksistään selitä hometaloasukkaiden ylähengitystieoireita, kertoo Korpi. Tutkijan mukaan tarvitaan vielä runsaasti tutkimusta, jotta homealtistumista ja terveysvaikutuksia voitaisiin arvioida luotettavasti kenttäoloissa.

Väitöskirja tarkastettiin perjantaina Kuopiossa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme