Mainos
Mainos

HS: Palelu laihduttaa!

Helsingin Sanomien haastatteleman Oulun yliopistossa ja Työterveyslaitoksessa työskentelevän professori Hannu Rinnan mukaan paleleminen voi laihduttaa.

Rinnan mukaan kylmä saa lihakset värisemään jolloin aineenvaihdunta saattaa jopa kolminkertaistua. Rinta kertoo myös että kookkaat ihmiset kestävät kylmää säätä pienikokoisia ihmisiä paremmin, koska lihasmassa toimii kehossa lämmöntuottajana. Samasta syystä naiset palelevatkin usein miehiä enemmän, sillä naisten pienempi koko saattaa vaikuttaa kylmänsietokykyyn.

Kylmänsietokykyyn vaikuttaa myös hyvä kunto. Lihasmassaa omaavilla henkilöillä verenkierto toimii huonokuntoista paremmin ja pitää kehon lämpimämpänä. Lihasmassa ei ole kuitenkaan ainoa asia mikä auttaa kehon lämmittämisessä, sillä myös kehon omaama ruskea rasva lämmittää vartaloa ja ihonalainen rasva toimii lämmöneristeenä. Kehon pinnallinen rasva, eli esimerkiksi keskivartaloon kertynyt rasvakerros ei kuitenkaan toimi lämmittäjänä.

Ulospäin suuntautuneet henkilöt saattavat reagoida lämpötilojen ääripäihin kuten kuumaan ja kylmään sisäänpäin kääntyneitä herkemmin. Voimakkaat tunteet kuten aggressiivisuus ja pelko puolestaan saattavat saada ihmisen kehon lämpenemään hetkellisesti.

Lähde: Helsingin Sanomat: Voiko palelemalla laihtua?

Riika Nykänen/MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot