Mainos
Mainos

Huomenna kuluttajille lahjoitetaan 400 joulutähteä

Joulutähden päivän kunniaksi Kauppapuutarhaliitto lahjoittaa kuluttajille joulutähtiä.

Joulutähden päivää on juhlittu 12. joulukuuta Yhdysvalloissa jo 1800-luvun puolivälistä eteenpäin. Kyseinen päivä on myös rantautunut pohjoismaihin ja kyseistä joulukukkaa juhlistetaankin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Kauppapuutarhanliitto ry järjestää jo toisen joulutähti-aiheisen tempauksen lahjoittamalla kuluttajille 400 kotimaista joulutähteä Helsingin rautatieasemalla 12. joulukuuta klo 07.30 alkaen.

– Tapahtuma on eurooppalaisen Stars for Europe -organisaation kampanja, jonka Kauppapuutarhaliitto toteuttaa Suomessa. Samalla viestimme joulutähdestä laadukkaana lähikukkana ja tuotamme hyvää joulumieltä ihmisille, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen kertoo kampanjan taustoista.

Joulutähden päivää vietetään 12. joulukuuta USA:n ensimmäisen Meksikon suurlähettilään ja suuren kasvien ystävän Joel Poinsettin ansiosta. Kyseinen mies toi joulutähden Meksikosta parisensataa vuotta sitten. Joulutähden päivää on vietetty miehen muistoksi jo 1800-luvun puolesta välistä asti.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot