Mainos
Mainos

Hyvästit huonoille yöunille – näin nukut paremmin!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin kolmannes suomalaisista kärsii uniongelmista. Riittämätön lepo voi vaikuttaa koko elämään.

Glasgown yliopiston professorin Colin Espien johtaman tutkimuksen mukaan briteistä jopa puolet kärsii unettomuudesta tai muista uniongelmista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaisilla on sama ongelma: Arviolta kolmasosa suomalaisista aikuisista on kärsinyt vuoden aikana unettomuudesta kolmena yönä viikossa ja joka kymmenes on potenut sitä yhtäjaksoisesti yli kuukauden.

– Univaikeudet vaikuttavat ihmisen elämänlaatuun myös päiväsaikaan, ei vain yöllä, Espien kertoo.

Jatkuva väsymys ja univaje vaikuttavat koko kehoomme aina sydämen toiminnasta mielenterveyteen. Älä siis paina huonoa yötä villaisella, vaan ota tarvittaessa yhteys lääkäriisi. Hyvä uni on yhtä tärkeää kuin säännöllinen ravinto.

Vinkit hyvään uneen

  • Pyri aluksi saamaan unirytmisi oikeaan: Mene nukkumaan joka ilta samaan aikaan ja jos nukkumaanmenosi myöhästyy, herää samaan aikaan joka päivä. Tämä auttaa sinua saamaan sisäisen kellosi oikeaan ja selvittämään, kuinka paljon unta tarvitset ollaksesi virkeä – määrä kun on jokaisella yksilöllinen!
  • Säilytä saavutettu unirytmi myös viikonloppuisin ja loma-aikoina.
  • Rentoudu ennen nukkumaanmenoa: lueskele lehtiä, venyttele tai tee jotain muuta rauhoittavaa. Älä katsele televisiota tai roiku tietokoneella, sillä se vaikeuttaa nukahtamistasi.
  • Jos sinun on vaikea saada unta, koska asiat pyörivät päässä, varaa paperia ja kynä sängyn viereen, jotta voit kirjoittaa sinua vaivaavat asiat paperille – näin saat ne pois päästäsi!
  • On sanomattakin selvää, että piristävien aineiden käyttöä on syytä välttää: kahvi, energiajuomat ja kolajuomat siis vähälle käytölle.
  • Käy reippaalla kävelylenkillä, sillä se helpottaa unensaantia. Vältä kuitenkin raskasta liikuntaa alle paria tuntia ennen nukkumaanmenoa.
  • Älä luota alkoholin väsyttävään vaikutukseen: Voit nukahtaa helpommin, mutta unen laatu ei ole hyvä.
  • Tuuleta makuuhuone ennen nukkumaanmenoa ihanan viileäksi ja huolehdi, että petisi on raikas ja puhdas.
  • Mene sänkyyn vain väsyneenä. Jos uni ei tule, nouse ylös ja lueskele vaikka lehteä.
  • Jos olet säännöllisesti aamulla väsynyt, kokeile kirkasvalohoidon tehoa – THL:n tutkimuksen mukaan se piristää pimeällä!
  • Jos olet väsynyt päivällä, ota 15–20 minuutin päiväunet, mutta vältä pidempiä nokosia. Muuten sinun on vaikeaa saada unta illalla.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme