Mainos
Mainos

Ikkunalauta siirtyy kesäaikaan

Pienillä asioilla saa ihmeitä aikaan. Ikkunalaudasta kuoriutuu kesän kynnyksellä kodin kaunistaja ja pikkupuutarha.

Kaikilla ei ole puutarhaa, jossa pääsisi testaamaan viherpeukaloa. Vuodenajan inspiroiman näyttelyn voi silti rakentaa kotiin. Kesä tulee omalle ikkunalaudalle, eikä siihen pure edes keväthalla.

Pienillä asioilla voi saada aikaan ihmeitä. Raikas tyyli näkyy kukkapurkeissa, kastelukannuissa ja koristeissa. Lasikupujen alle laitetaan itämään pieniä taimia, ja kattausastioista löytyvät värikkäät katseenvangitsijat.

Herkkiä kukka-astioita

Eteläafrikkalainen keramiikkataiteilija Kate Carlyle on luonut lapsuuden puutarhakokemuksista herkullisen tuotemalliston. Kahvikupit ovat tulppaaneita, vadit lumpeita ja kipot näyttäviä Protea-kukkia. Aluslautaset ovat saaneet muotonsa kasvien lehdistä.

Inspiraatio tuotteisiin tulee luonnon kauneudesta. Jokainen esine on käsin valmistettu, ja kaikki tuotteet ovat sekä astiapesukoneen että uuninkestäviä. Carlylen töitä myydään muun muassa Diorin myymälöissä sekä Lontoon ja New Yorkin tunnetuissa tavarataloissa. Astioista on tullut myös suosittuja keräilykohteita.

Muistoja mummolasta

Pelargonia on siirtynyt mummon ikkunalta tyylikkääksi trendikukaksi, johon myös nuoremmat ovat ihastuneet. Se on kestävä ja helppohoitoinen kasvi, jolla on innokas harrastajajoukko. Vanhat emalivadit ja kulhot saavat uuden elämän kukkaruukkuina. Pienen taimen voi laittaa itämään vaikkapa kahvikuppiin.

Ruukkuinnostus näkyy myös kauppojen tarjonnassa. Perinteisen punasaven rinnalla hehkuvat eriväriset lasitukset. Vaikutteita löytyy myös ranskalaisesta puutarhasta, jossa koristeellisuus yhdistyy ajan patinaan. Kesäisen asetelman voi rakentaa silkkikukista ja koristeista, jos kukkien hoitaminen ja kastelu eivät houkuttele.

Trendikäs vaihtoehto on myös vanha pesusoikko, sinkkiämpäri tai viherkasvi lasikuvun alla. Askartelusta innostunut maalaa ruukun pintaan kevyen maalikerroksen, tai luo taideteoksen vaikkapa servettien ja decoupage-lakan avulla.

Vintage-innostus näkyy myös puutarhamaailmassa. Keräilykohteena voivat olla vanhat peltikannut, joiden maalipintaa koristavat kukkakuviot. Myös kupariset kahvipannut ja Arabian posliiniklassikot ovat löytäneet uusia koteja. Kuvan kastelukannuihin voi istuttaa myös kukkia.

Yrttejä omasta maasta

Sopivat työvälineet tuovat kotipuutarhurille silmäniloa. Cattaus suunnittelee ja valmistaa kotimaisia sisustus- ja puutarhatuotteita. Yrityksen perustaja Catharina Borg-Wilén on ammatiltaan hortonomi ja metalliartesaani. Tuotteiden valmistuksessa käytetään paljon erilaisia metalleja ja luonnonmateriaaleja.

Vihervillitystä voi helpottaa idättämällä sisällä erilaisia versoja. Ne ovat koristeellisia ja maistuvat salaateissa hyvältä. Omalta ikkunalaudalta poimittu basilika, chili tai sitruunamelissa tuovat kesän ruokapöytään.

Minikasvihuone sopii pieneenkin tilaan pöydälle, terassille tai parvekkeelle. Se soveltuu taimien kasvatuksen lisäksi pienten esineiden säilyttämiseen tai esimerkiksi nukkekodiksi.

Suosikkisarjan kesävierailu

Kaunis kattaus viimeistelee kesäpöydän, mutta astiat saavat olla esillä myös ikkunalaudan koristeina. Iittalan ja Marimekon yhteistyönä syntynyt Primavera-sarja palaa kesäksi valikoimaan.

Koristeena on Maija Isolan Marimekolle vuonna 1974 suunnittelema kukkakuosi. Kun sarja esiteltiin ensimmäistä kertaa, väripaletista löytyivät sinisen, punaisen ja oranssin sävyt. Lehtien värit ovat samanlaiset, jotta astioita voitaisiin yhdistellä sujuvasti.

Muumimamma esiintyy Arabian kesämukissa ja -kulhossa lempipuuhassaan: ruusuja kastelemassa. Keräilijä voi täydentää omaa valikoimaansa uusilla sesonkituotteilla, jotka ovat myymälöissä elokuun loppuun saakka, tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Nautitaan yhdessä auringonvalosta ja sisustamisen ilosta.

Teksti: Marianne Nygård / Mediafocus

Kuvat: Mustardseed and Moonshine, Villa Wenla, Cattaus, NetAnttila,Viherunelma, Iittala, Arabia

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot