Mainos
Mainos

Ikkunaremontti omakotitalossa, osa 2

Viime viikolla käynnistimme ikkunaremontin 70-luvun lopulla rakennetussa omakotitalossa. Kun ikkunanvalmistajan edustaja oli käynyt paikan päällä ja hänen kanssaan oli tutkittu eri vaihtoehtoja ja kustannusarvioita, paikat mitattiin saman tien - varsin olennainen juttu, sillä myös mittausvastuu
kuuluu yritykselle. Ikkunoiden sopivuus aukkoihinsa kuuluu takuun piiriin.

Talossa oli rakennusajalle tyypilliset, kiinteälasiset, aukeamattomat ikkunat joiden purkaminen poikkeaa hieman aukeavista ikkunoista. Ikkunalasin irrottaminen on vähän työläämpää.

Kun vanhat ikkunat on otettu pois - työkaluina moottorisaha, sorkkarauta ja raaka voima - uusi puite nostetaan paikalleen. Alle laitetaan aluksi kiilapakat, joiden päälle uusi karmi asetetaan täsmälleen vaaka-asentoon. Kiilapakat on niin päissä kuin keskelläkin; erityisen tärkeää sellainen on laittaa mahdollisen välipuitteen alle.

Puitteet sovitetaan paikalleen siten, etteivät ne hankaa mihinkään. Kun ne kiinnitetään seinärakenteeseen, on hyvä laittaa kiilat ruuvien taakse - toinen vaihtoehto on käyttää säätöruuvia, joka lukitsee ikkunan paikalleen.
Raot täytetään uretaanivaahdolla, joka sekin omalta osaltaan parantaa ikkunan kiinnitystä. Seuraavana päivänä otetaan kiilat pois ja niiden paikalle jääneet aukot täytetään vaahdolla. Lopuksi ympärykset listoitetaan.

Myös ulkopuolelta ikkuna listoitetaan. Täällä käytettiin peltilistaa koko ikkunan ympärillä ja myös ikkunapelti vaihdettiin samoilla lämpimillä. Uudet ikkunat ovat mitotukseltaan pikkusen matalammat, joten aikaisemmin hiukan liian loivaa ikkunapelin kaatoa saatin lisättyä: näin seinärakenteen kostumisen vaara pieneni tuntuvasti ikkunan tuntumassa.


Tämä remontti tehtiin talvisaikaan. Mitä etua tai haittaa siitä on teettäjälle?
Näin vastaa edustaja Mika Mäkipää Fenestra Oy:stä:

"Kyllähän talviaikaan esimerkiksi toimitusajat ovat huomattavasti lyhyemmät kuin kesällä. Tämän päivän asennuskonseptilla ikkunaasennus myös tehdään niin nopeasti, että huoneisto ei pahemmin ehdi kylmentyä.

Nykyään ikkunat toimitetaan useimmiten paikoillensa asennetuina. Se on asiakkaalle helpoin tapa saada uusi ikkuna käyttöön. Sitä paitsi ikkunan asennus on tänä päivänä takuutyötä... mutta jos joku nyt kuitenkin haluaa
itse ikkunahomman tehdä, siihen löytyy ihan selkeät asennusohjeet jotka tulevat tavaran mukana."


Pystytäänkö tämmöiselle ikkunaremontille antamaan minkäänlaista ohjehintaa - mitään nyrkkisääntöä, kuinka monta euroa se maksaa per ikkuna?

"Se on hankalaa. Joka talossa on erikokoisia ja -näköisiä ikkunoita,ja kaikille muodostuu oma hintansa tapauskohtaisesti... Kokonaishinta riippuu myös varustelutasosta, halutusta lasimateriaalista, kesä- ja talvihinta ovat hiukan erilaisia... Mutta meiltä saa ilmaisen kustannusarvion. Sitä jota kannattaa ilman muuta pyytää."

Kannattaa muistaa, että ikkunaremontin teettäminen kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin. Kun se teetetään arvonlisäverovelvollisella, ennakkoperintärekisteriin kuluvalla yrityksellä saa työkustannuksista vähentää 60% - enintään kuitenkin 1150 euroa/henkilö. Jos taloudessa asuu kaksi aikusita henkilöä, maksimivähennys on siis 2300 euroa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme