Mainos
Mainos

IL: Suomen seuraava vakava tautiuhka hyttysten levittämä?

Seuraava vakava tautiuhka sikainfluenssan jälkeen voi olla hyttysten levittämä tauti, uutisoi Iltalehti tänään tiistaina. Tällä hetkellä aivokuumetta aiheuttavaa virusta on havaittu Etelä-Euroopassa, mutta esimerkiksi runsaan matkailun myötä se voi rantautua myös Suomeen.

Länsi-Niilin virusta on toistaiseksi löydetty vain Etelä-Euroopassa, mutta Suomeen tauti voi levitä lomamatkailun myötä.

– Virusta ei ole tavattu eteläistä Keski-Eurooppaa pohjoisempana. Olemme tutkineet tuhansia hyttysiä. Niistä ei ole virusta löytynyt. Syynä ovat ilmeisesti ympäristöolosuhteet, kertoo Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti Iltalehden haastattelussa.

Länsi-Niilin virus voi aiheuttaa vain lieviä oireita, mutta osa sairastuu vakavammin. Sairastuneella nousee korkea kuume, minkä lisäksi hän kärsii voimakkaasta päänsärystä, pahoinvoinnista ja sekavasta olotilasta. Pahimmillaan virus voi aiheuttaa aivokuumeen.

Tartunnan voi saada hyttysen pistosta. Virusta vastaan ei ole rokotetta.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme