Mainos
Mainos

Ilotulitepelosta on mahdollista päästä eroon – totuta koirasi uudenvuoden ääniin hyvissä ajoin

Koiran ilotulitepelosta on mahdollista päästä eroon pitkäjänteisyydellä ja kunnollisella perehdyttämisellä.

Pelkääkö koirasi ilotulitteita ja pauketta? Vetcaren eläinlääketieteellinen johtaja Petri Bäcklund korostaa, että koiran ilotulitepelkoon on syytä puuttua ajoissa, sillä pelko ei katoa itsestään. Jos tilanteeseen ei puututa, koiran pelkotila voi lähteä kehittymään yhden yön pelosta jatkuvaksi epävarmuudeksi.

Vahvistuva pelko vai aiheuttaa ongelmia 

Koiran ilotulitepelko ei katoa, vaan se saattaa jopa vahvistua vuosien mittaan. Vaikka ilotulitteet olisivat alun perin olleet pelon syynä, samankaltaiset äänet voivat tulevaisuudessa laukaista koirassa pelkotiloja, ja pian koira saattaa pelätä esimerkiksi oven pamahdusta.

– Seuraavaksi sitten voi olla, että lehtiluukun kolahdus saa aikaan saman reaktion ja ääniarkuus vain laajenee entisestään. Silloin elämä meneekin jo huomattavasti vaikeammaksi, kun pelko ei enää rajoitu yhteen yöhön, Bäcklund toteaa.

Bäcklund haluaakin esimerkillään korostaa, että koiran ilotulitepelkoon on syytä puuttua ajoissa. Omistajan kannattaa ottaa yhteytä koirakouluttajaan tai käytöshäiriöihin perehtyneeseen eläinlääkäriin, tai perehtyä itse aiheeseen kirjallisuuden avulla.

Kiinnitä katse lähitulevaisuuteen 

Ilotulitteiden paukahteluääniin totuttelemiseen kannattaa varata aikaa noin pari kuukautta. Totuttelun voi aloittaa 2 kk uudenvuoden jälkeen, kun koira on jättänyt mielestään uudenvuoden paukuttelun, mutta viimeistään se olisi hyvä aloittaa lokakuussa seuraavaa vuodenvaihdetta ajatellen.

Bäcklund neuvoo, että totuttelu on hyvä aloittaa soittamalla koiralle esimerkiksi netistä löytyviä ilotuliteäänityksiä todella matalalla äänentaajuudella ja yhdistä äänten soittamiseen mukavaa tekemistä. Parhaimmassa tapauksessa koira oppii pikkuhiljaa yhdistämään ilotuliteäänet leikkiin.

– Jos siinä onnistuu, äänen intensiteettiä voi pikkuhiljaa nostaa, mutta ei koskaan niin kovaksi, että koira ahdistuu. Näin koiran saa opetettua pois arkuudesta muutamassa kuukaudessa.

Ääniin totuttelemisessa kannattaa käyttää apuna asiantuntijaa tai perehtyä itse kunnolla aiheeseen, sillä väärin toteutettu totuttelu voi pahimmassa tapauksessa lisätä koiran pelkoa entisestään.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme