Mainos
Mainos

IS: Stressiin voi kuolla

Kardiologian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Markku Eskola kertoo, että erittäin voimakas stressi voi olla pahimmillaan jopa henkeä uhkaava. Asiasta uutisoi tänään Ilta-Sanomat.

Kardiologian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Markku Eskola kertoo tänään torstaina Ilta-Sanomissa, että erittäin voimakas stressireaktio voi pahimmillaan uhata ihmisen henkeä. Tilaa kutsutaan takotsubo-oireyhtymäksi.

– Tuolloin aivot kiihdyttävät adrenaliinirauhasten toimintaa stressireaktion vuoksi. Se saa aikaan hetkellisesti valtavan "adrenaliinimyrskyn", hän kommentoi lehdelle.

Voimakaskaan pitkäkestoinen stressi ei vaikuta terveyteen yhtä voimakkaasti, vaan kyse on aina suuresta ja yllättäen alkavasta tilanteesta.

– Kyseessä on juuri äkillinen, kohtaustyyppinen, sairastuminen. Itse en ole kuullut, että esimerkiksi potkut tai yt-neuvottelut olisivat johtaneet takotsuboon. Rakkaan äkillinen poismeno on hyvin tyypillinen syy, mikä aiheuttaa tällaisen tilanteen. Lähes poikkeuksetta kyse on juuri puolison tai lapsen kuolemasta.

Stressi vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti

Myös pitkään jatkuva, krooninen stressi haastaa kehon äärirajoilleen: muisti pätkii, fyysiset oireet kuten vatsakivut voivat olla arkipäivää ja unettomuus vaivata.

Brighamin ja Massachusettsin naistensairaalan tutkijoiden tekemän kyselytutkimuksen mukaan stressistä kärsivät ihmiset ikääntyvät nopeammin.

Stressi on myös selkeästi yhteydessä mielenterveydellisiin ongelmiin, kuten masennukseen ja sydämen terveyteen.

– Työstressin vaikutus masennuksen syntyyn on sen sijaan hyvin selvä ja tutkijoita kiinnostaa jatkossa selvittää tarkemmin myös stressin yhteys esimerkiksi diabetekseen tai muistisairauksiin, totesi Työterveyslaitoksen ja Lontoon yliopiston professori Mika Kivimäki tammikuun lopussa.

Kun työstressin ja terveyden yhteyksiä on pystytty todentamaan, voidaan niiden pohjalta koota keinoja torjua tätä terveysuhkaa.

– Esimerkiksi oman sydäntautiriskin voi onnistuneimmillaan jopa puolittaa noudattamalla terveitä elintapoja eli lisää liikuntaa, painoa alas, tupakka pois ja alkoholia vain kohtuudella, Kivimäki neuvoi tammikuussa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme