Mainos
Mainos

Janne Kataja: Pääsiäisherkut valmistuvat mekko päällä

Juontaja Janne Katajan perheessä pääsiäisherkut valmistuvat kukkamekko päällä ja puuterit poskessa. Pääkokkina häärii tietysti mies itse.

Subilla Teräspallit -piilokamerashowta juontavan Janne Katajan pääsiäinen kuluu tänä vuonna perheen ja ystävien kanssa kotosalla Riihimäellä. Yksi asia on myös varma: pääsiäispöydästä tulee tänäkin vuonna löytymään täytekakku, joka onkin miehen ykköspääsiäisherkku.

– Syntymäpäiväni osuvat yleensä sopivasti pääsiäisen aikaan, jonka takia täytekakkua on syöty pääsiäisenä lapsesta saakka, Janne valottaa täytekakkuperinteen taustoja.

Kakun ja muiden pääsiäisruokien teosta vastuussa on syntymäpäiväsankari itse, jolle on langennut Katajan perheen pääkokin paikka.

– Mä teen meillä kaikki ruuat, eli vetäisen pikku kukkamekon päälle ja vähän puuteria poskiin, Janne virnuilee.

Tulevan pääsiäisen menu on jo selvillä: Janne aikoo kokata perheelleen ja ystävilleen makoisaa jauheliharullaa parsakastikkeessa perunoiden kera. Mieheltä löytyy selkeästi myös viinituntemusta, sillä Janne heittää heti vinkin hyvästä pääsiäisviinistä.

– Pääsiäisviiniksi sopii hyvin portugalilainen Fonte de Beco, mies kertoo.

Jannen pääsiäispäivällisestä pääsee tänä vuonna nauttimaan muun muassa näyttelijä Aku Hirviniemi, joka on ollut yksi Jannen parhaista ystävistä jo lapsesta saakka.

Hirviniemi myös suositun Marja Tyrni -sketsihahmon takana, ja Janne paljastaa, että itse asiassa monet rempseän Tyrnin julkisuudessa jakelemista tortturesepteistä ovat Katajan keittiöstä peräisin.

– Esimerkiksi Tyrnin kovasti mainostamaa Tuuloman torttua Akukin on tottunut nauttimaan jo lapsena meillä kotona, Janne kertoilee.

MTV3/Helena Mustonen

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot